tiistai 15. elokuuta 2017

Iltalehti: Ennätysmäärä valituksia turvapaikkapäätöksistä - korkein hallinto-oikeus ruuhkautunut

Iltalehti/STT: Ennätysmäärä valituksia turvapaikkapäätöksistä - korkein hallinto-oikeus ruuhkautunut 15.8.2017

Korkeimpaan hallinto-oikeuteen saapui alkuvuonna kolminkertainen määrä ulkomaalaisasioita viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Korkeimpaan hallinto-oikeuteen on saapunut ennätysmäärä ulkomaalaisasioita. Ruuhkaa selittävät pääosin Maahanmuuttoviraston turvapaikkapäätökset, joista on valitettu hallinto-oikeuteen. Niiden päätöksistä taas voi hakea ulkomaalaisasioissa valituslupaa KHO:sta.

Ruuhkan mittakaavasta kertoo jotain se, alkuvuonna korkeimpaan hallinto-oikeuteen saapui kolminkertainen määrä ulkomaalaisasioita viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Suurin osa asioista on valituslupahakemuksia, joista selvästi suurin osa hylätään.

- Nyt on tietysti vielä haastavampi tilanne kuin tähän asti on ollut. Suma purkautuu hallinto-oikeuksien kautta vähitellen meille, kertoo KHO:n presidentti Pekka Vihervuori.

Työmäärä heijastuu muihinkin asioihin

Kaikista KHO:een saapuneista asioista alkuvuonna jo lähes 60 prosenttia koski ulkomaalaisasioita, kun koko viime vuoden luku on 38 prosenttia. Viime vuoden maaliskuun alussa perustettiin ulkomaalaisasioita varten uusi jaosto. KHO sai 4,5 miljoonaa euroa lisärahoitusta turvapaikka-asioiden käsittelemiseksi ja sinne palkattiin 40 uutta työntekijää. Vaikka KHO on varautunut ruuhkaan, alkaa se vaikuttaa kaikkien kansalaisten oikeusturvaan.

Ulkomaalaisjaoston lisääntynyt työmäärä heijastuu jossain määrin esimerkiksi verotusta, lastensuojelua, julkisia hankintoja ja ympäristökysymyksiä koskeviin päätöksiin.

- Olemme koko ajan vaaravyöhykkeellä, ja joudumme optimoimaan resurssien käyttöä. Pyrimme maksimoimaan työtehoa, ja ainakin toistaiseksi olemme pystyneet säilyttämään kohtalaisen käsittelyaikatason.

KHO myös ennustaa, että paperipinot jatkavat kasvuaan. Käsittelyajat on saatu lisäresurssien palkkaamisella pidettyä turvapaikka-asioissa toistaiseksi alle kolmessa kuukaudessa.

- Ruuhka kuitenkin jatkuu, ja vielä pahentunee ainakin syksyn aikana ja yli vuodenvaihteenkin, Vihervuori uskoo.

Avustajista jo yhdeksän kantelua tänä vuonna

KHO:sta kerrotaan, että tänä ja viime vuonna yhteensä kahdeksasta lupalakimiehestä ja yhdestä asianajajasta on tehty valvontailmoitus asianajajaliiton valvontalautakunnalle. KHO seuraa niin hallinto-oikeuksien toiminnan kuin avustajienkin tekemisten laatua.

- Avustajien toiminta on asia, jota on syytä jatkuvasti seurata, mutta onneksi pahimmat ylilyönnit ovat olleet ainakin toistaiseksi vähäisiä, Vihervuori sanoo.

Esimerkiksi osa KHO:een saapuneista valituslupahakemuksista on huolimattomasti valmisteltuja. Asiamiesten kiire ja työmäärä näkyy KHO:ssa myös valitusten myöhästymisinä.

Viime syyskuussa voimaan tulleen hallituksen oikeusapu-uudistuksen on sanottu heikentäneen turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa ja mahdollistaneen lakimiehille helpon rahastamisen. Osan yksityisistä lakimiehistä on väitetty huijaavan turvapaikanhakijoita, ja oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) kertoi viime perjantaina, että asiasta tehdään selvitys. KHO:n mukaan lainsäätäjän standardisoimien palkkioiden johdosta joissakin tapauksissa asiamies saa palkkion työmääränsä mukaan oikeudenmukaisesti, joskus ei.

- Sanotaanko nyt niin, että meilläkin joudutaan jonkin verran kiinnittämään huomioita siihen, miten asiamiesten roolien ja palkitsemisten muuttuminen on vaikuttanut toimintaan, Vihervuori kertoo.