maanantai 17. heinäkuuta 2017

Iltalehti: Soini: Suomi kieltäytyy turvapaikanhakijoiden uusista siirroista EU:ssa

Iltalehti: Soini: Suomi kieltäytyy turvapaikanhakijoiden uusista siirroista EU:ssa 17.7.2017

Ulkoministeri Timo Soinin (uv) mukaan Suomi ei voi sitoutua turvapaikanhakijoiden uusiin sisäisiin siirtoihin EU:n sisällä.

Ulkoministerikokoukseen osallistunut Timo Soini (uv) sanoo, että kaikkien EU-maiden on ensin pidettävä kiinni vanhoista lupauksistaan.

Unkari, Tshekki ja Puola ovat kieltäytyneet noudattamasta EU-maiden yhteistä päätöstä siirtää turvapaikanhakijoita Italiasta ja Kreikasta. Suomi on ottanut vastaan turvapaikanhakijoita lähes parhaiten EU:ssa.

Sisäiset siirrot saattavat nousta uudelleen esiin syksyllä, kun EU-maat pohtivat Italialle annettavaa apua.

Soinin mielestä tilanne syö koko EU:n uskottavuutta.

- Me edellytämme, että sopimuksista pidetään kiinni. Siellä on se 160  000:n pohja, josta pitää ratkaisu löytyä. Sitten jos se löytyy, voidaan katsoa jatkoa. Ennen sitä ei katsota, Soini sanoi Brysselissä.

"Pakolaiskiintiö vaatii kaikkien hyväksynnän"

Sisäministeri Paula Risikko (kok) on arvioinut aiemmin, että Suomikin voi saada syksyn aikana pyynnön ottaa vastaan turvapaikanhakijoita suoraan lähtömaista tai Italiasta, johon on saapunut tänä vuonna 93  000 siirtolaista Välimeren yli.

- Parasta, miten Italiaa voidaan auttaa, on se, että saadaan Libyan tilanne ratkaistua, Soini sanoo.

Risikko ja pääministeri Juha Sipilä (kesk) ovat esittäneet, että Suomi voisi nostaa pakolaiskiintiötään osana eurooppalaista kokonaisratkaisua. Eurooppaministeri Sampo Terho (uv) on kuitenkin tyrmännyt ajatuksen.

Soini sanoo, että pakolaiskiintiötä voidaan muuttaa vain hallitusryhmien yhteisellä päätöksellä.

- Semmoista keskustelua ei käydä julkisuuden kautta, ja jos käydään, se on varmin tapa tyssätä koko asia.

Risikko lupasi vastikään viikonloppuna, että pakolaiskiintiön nosto on esillä syksyn budjettiriihessä.