torstai 29. kesäkuuta 2017

Verkkouutiset: SDP:n kansanedustaja vaatii hallituspuolueilta tekoja pakolaiskiintiön nostamiseksi

Verkkouutiset: SDP:n kansanedustaja vaatii hallituspuolueilta tekoja pakolaiskiintiön nostamiseksi 29.6.2017

SDP:n kansanedustaja Joona Räsänen vaatii hallituspuolueita ryhtymään sanoista tekoihin pakolaiskiintiön nostamiseksi.

Sekä keskustan että kokoomuksen useammat ministerit ovat aikaisemmin ilmoittaneet valmiudestaan korottaa pakolaiskiintiötä. Räsäsen mielestä on selvää, että hallituksen arvopuhe ei voi jäädä vain sanahelinäksi.

– Niin pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kuin valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) ovat julkisuudessa väläyttäneet tahtoaan nostaa Suomen pakolaiskiintiötä nykyisestä. Pakolaiskiintiön nostoon liittyvät päätökset voitaisiin tehdä esimerkiksi syksyn budjettiriihessä, Räsänen toteaa tiedotteessaan.

– Sanojen jälkeen pitää olla tekojen vuoro. Vai onko niin, että tässäkin asiassa hallitus on perussuomalaisten haamun panttivankina, Räsänen kysyy.

Räsäsen mukaan maahanmuuttopolitiikan tulee olla hallittua ja sosiaalisesti oikeudenmukaista.

Kiintiöpakolaisjärjestelmä on hänen mukaansa keino auttaa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia, jotka oleskelevat esimerkiksi pakolaisleireillä.

Pakolaiskiintiön nostaminen ei Räsäsen mielestä poista tarvetta saada Euroopan laajuinen muuttoliike hallintaan ja unionin ulkorajojen valvonta kuntoon.

– Jatkossakin Suomen on edistettävä sitä, että kaikki Euroopan maat kantavat oman vastuunsa humanitäärisistä kriiseistä. Tässä Suomi onkin jo näyttänyt hyvää esimerkkiä unionin sisäisten siirtojen vastaanottamisessa.

– Samaa on vaadittava myös muilta EU:n jäsenvaltioilta. Pakolaiskiintiöjärjestelmän suurempi hyödyntäminen on keino vähentää niin ihmisten turvautumista ihmissalakuljettajiin kuin ihmisten omatoimista ja vaarallista hakeutumista Välimeren yli Eurooppaan, Räsänen kertoo.