keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

HS: Yksivuotiasta lasta solvattiin rasistisesti ja äitiä uhkailtiin koiralla bussissa – HSL: Kuskin olisi pitänyt puuttua asiaan

Helsingin Sanomat: Yksivuotiasta lasta solvattiin rasistisesti ja äitiä uhkailtiin koiralla bussissa – HSL: Kuskin olisi pitänyt puuttua asiaan 5.4.2017

KULJETTAJAN pitää puuttua bussissa tapahtuvaan häiriköintiin vähintään puhumalla tai hälyttämällä apua, linjaa Helsingin Seudun Liikenne eli HSL.

Helsinkiläinen Kirsi MacKenzie kertoi HS:n mielipidekirjoituksessa, miten hänen tytärtään ja 1-vuotiasta puoliksi suomalaista lapsenlastaan oli häiritty linja-autossa Vuosaaressa. Kirjoittaja sanoo, että kuljettaja ei vastannut mitenkään tyttären avunpyyntöön, kun toinen matkustaja oli solvannut äitiä ja lasta rasistisesti ja uhannut usuttaa koiransa äidin kimppuun.

HSL:n turvallisuusasiantuntija Jaakko Heinilä sanoo, että tapahtunut selvitetään yhdessä liikennöitsijän kanssa. Jos näin on todella käynyt, kuljettaja on toiminut ohjeita vastaan.

”On sitten liikennöitsijän asia miettiä, onko tässä ylittynyt kynnys puuttua asiaan vakavammin. Meidän pitää varmistaa, että ohjeemme asiakasystävällisyydestä ja turvallisuudesta on ymmärretty oikein.”

Heinilä sanoo, että kuljettajan ensimmäinen tehtävä on huolehtia liikenneturvallisuudesta. Hänen pitää siis keskittyä ajamiseen. Tämä ei tarkoita, että häiriköintiin olisi lupa olla puuttumatta.

”Vähintään pitää sanoa, että nyt pitää lopettaa”, Heinilä sanoo.

Jos sanominen ei auta, kuljettaja voi pysäyttää auton ja hälyttää paikalle joko poliisin tai järjestyksenvalvojan. HSL tekee yhteistyötä Liikenneviraston turvavalvomon kanssa, jonka vuoksi järjestyksenvalvojankin pitäisi ehtiä paikalle nopeasti.

HEINILÄ sanoo, että HSL on viime aikoina nimenomaan pyrkinyt parantamaan turvallisuutta ja viihtyvyyttä joukkoliikenteessä. Liikennöitsijöiden kanssa yhdessä on laadittu matkustajien turvallisuusohjeet, uusi kuljettajia koskeva palveluohje on tekeillä.

HSL oli hiljattain mukana toteuttamassa kampanjaa, jossa kehotettiin muita matkustajia osoittamaan häiriköille, että he eivät hyväksy tällaista käytöstä. Stop! Päätepysäkki syrjinnälle - kampanja herätteli ihmisiä ilmoittamaan törkeästä käytöksestä esimerkiksi kuljettajalle.

Heinilä kertoo, että matkustajien kokemaa turvallisuutta on jo pitkään seurattu. Jokainen tapaus on tietenkin liikaa. Ihmiset kokevat turvattomuutta etenkin myöhään illalla matkustaessaan, mutta oikeasti ikävät tapaukset ovat sittenkin harvinaisia.

”Palautteesta yllättävän vähän koskee suoraan häiriköintiä, enemmän puututaan esimerkiksi kaluston laatuun ja kuljettajan ajotapaan.”