perjantai 3. maaliskuuta 2017

Yle: Forssan joukkotappelun esitutkinta valmistui – useita pahoinpitelyjä ja muita rikosepäilyjä

Yle: Forssan joukkotappelun esitutkinta valmistui – useita pahoinpitelyjä ja muita rikosepäilyjä 3.3.2017

Forssassa on tutkittu kymmentä pahoinpitelyä, yhtä ryöstöä, yhtä laitonta uhkausta ja kahta vahingontekoa liittyen kantaväestön ja ulkomaalaistaustaisten henkilöiden kärhämiin viime elokuussa.

Hämeen poliisi on tutkinut useita pahoinpitelyä ja muita rikoksia, jotka liittyvät elokuussa 2016 Forssassa tapahtuneisiin suomalaisten ja ulkomaalaistaustaisten henkilöiden yhteenottoihin.

Hämeen poliisin tiedotteen mukaan esitutkinta on nyt pääosin valmistunut. Salpausselän syyttäjänviraston syyttäjä harkitsee, nostetaanko syytteitä.

Kolmen forssalaisen nuoren miehen epäillään pahoinpidelleen kolmena eri kertana ulkomaalaisia tai ulkomaalaiselta näyttäviä henkilöitä. Epäillyt teot tapahtuivat viime kesänä elokuun 5. ja 20. päivän välillä. Viimeisintä tekoa on tutkittu ryöstönä. Nämä tapaukset on toimitettu syyteharkintaan.

Edellä mainitut teot kärjistivät ulkomaalaisten ja suomalaisten välejä Forssassa. Maanantaina 22. elokuuta tapahtui yhteenotto, jossa oli osallisena isompi joukko henkilöitä. Tilanteesta on kirjattu kolme pahoinpitelyä sekä yksi laiton uhkaus.

Näistä pahoinpitelyistä kahdessa epäiltynä on ulkomaalaistaustaisia henkilöitä. Yhden pahoinpitelyn osalta epäiltyä ei ole kyetty selvittämään.

Laittomasta uhkauksesta epäilty on nuorehko paikallinen mies. Tässä yhteenotossa forssalainen nuori mies sai vammoja kasvoihin, ja tämä tapahtuma sai runsaasti julkisuutta sosiaalisessa mediassa. Myös 22. päivän rikosten esitutkinta on toimitettu syyteharkintaan.

Seuraavana päivänä uusi yhteenotto

Tiistaina 23. elokuuta suurehko nuorisojoukko kokoontui keskustan alueelle. Porukassa liikkui huhu, että edellisen päivän tapahtumien osallisia olisi tulossa keskustelemaan tapahtumista. Kun näin ei kuitenkaan tapahtunut, syntyi porukassa päätös lähteä vastaanottokeskukselle. Paikallisista nuorista koostuva joukko siirtyi vastaanottokeskuksen lähistölle.

Aluksi tilanteessa oli molemminpuolista huutelua. Tämän jälkeen vastaanottokeskuksesta tuli ulos suurempi joukko ihmisiä. Paikkakuntalaisten pääjoukko perääntyi tilanteesta, mutta tilanteessa syntyi joitakin yhteenottoja.

Poliisin tullessa paikalle olivat tapahtumat jo ohi. Näistä vastaanottokeskuksen edustan tapahtumista on kirjattu yhteensä viisi pahoinpitelyä ja kaksi vahingontekoa.

Kahdessa pahoinpitelyssä on asianomistajana vastaanottokeskuksen asukas ja kolmessa pahoinpitelyssä on asianomistajana suomalainen. Kaikkien vammat ovat jääneet vähäisiksi. Vahingonteot ovat kohdistuneet autoihin. Näiden rikoksien epäiltyjä ei ole toistaiseksi kyetty selvittämään.