tiistai 28. maaliskuuta 2017

Uusi Suomi: Ministerikin turhautui ELY-keskuksen ”murentavaan” linjaan: ”Rakennuksille ujutetaan halpatyövoimaa”

Uusi Suomi: Ministerikin turhautui ELY-keskuksen ”murentavaan” linjaan: ”Rakennuksille ujutetaan halpatyövoimaa” 28.3.2017

Uudenmaan ELY-keskus on päättänyt luopua rakennusalan tarveharkinnasta Uudenmaan osalta. Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) ei pidä päätöstä perusteltuna. Hän kommentoi asiaa tiedotteessa ja Puheenvuoron blogissaan.

–Virkamiespäätökselle ei löydy oikein pitävää perustelua, koska yli kymmenentuhatta suomalaista rakennusalan ammattilaista on edelleen työttömänä. Sen lisäksi EU-alueelta on saatavissa ammattirakentajia. Työvoimapulan takia ei Suomen tarvitse avata ovia kehitysmaista, Afrikasta, Kiinasta tai Ukrainasta tuleville rakentajille, Lindström sanoo tiedotteessa.

Päätös on ehtinyt jo kuumentaa tunteita etenkin Rakennusliitossa, jonka mukaan näin ”Suomi avaa ovet kehitysmaista, Afrikasta, Kiinasta tai Ukrainasta tuleville rakentajille”.

–Näin avataan huikeat bisnekset ennen muuta työlupakauppiaille, jotka perivät kynnysrahoja turvattomilta maahan siirrettäviltä rakentajilta, sanoi Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi tiedotteessa.

Harjuniemi on jo aiemmin kritisoinut linjausta käsittämättömäksi.

–On vastuutonta avata työmarkkinat halpatuonnille tilanteessa, jossa synkeä työttömyysjakso on juuri päättynyt. Työvoimaa on riittänyt kyllä suomalaisilla rakennustyömailla eikä pulasta voi puhua. Euroopan Unionin alueelta tänne voi tulla töihin kuka tahansa, Harjuniemi sanoi aiemmin tiedotteessa.

Lindström sanoo blogissaan ymmärtävänsä täysin ay-liikkeen kritiikin ja pitävänsä ELY:n linjausta vääränä.

Päätös on herättänyt keskustelua myös somessa, ja Lindströmiä on vaadittu kommentoimaan asiaa Twitterissä. Hän on sinnikkäästi todennut, ettei hänellä tai ministeriöllä ole asiassa lakisääteistä toimivaltaa, sillä lain mukaan alueelliset työlupalinjaukset antaa ELY-keskus. Tiedotteessa Lindström kuitenkin nyt sanoo, että aikoo ainakin yrittää puuttua asiaan.

–Tarkoitus on jälleen kerran ujuttaa rakennusalalle halpatyövoimatuontia nykyisen lainsäädäntö porsaanreiän kautta. Tulen esittämään maakuntalain uudistuksen yhteydessä toimivallan muutosta niin, että virkamiespäätöksillä ei voida enää purkaa työvoiman tarveharkintaa, vaan päätösoikeus on jatkossa ministerillä. Näin estetään alueelliset mahdollisuudet pelata näin vakavalla asialla. Valtiovallan on ensisijaisesti turvattava suomalaisten työntekijöiden työllisyys ja suomalaisten rehellisten yrittäjien toimintaedellytykset, Lindström sanoo tiedotteessa.

Lindström myöntää, että rakennusalalla työvoiman kysyntä ja tarjonta eivät paikoin kohtaa.

–Mutta tarveharkinnasta luopuminen on väärä työkalu tämän korjaamiseen. Parempia työkaluja olisi esimerkiksi työpaikan perässä liikkumisen tai työttömien muuntokouluttamisen rakennusalalle edistäminen, hän huomauttaa blogissaan.

–Erittäin ongelmallista on myös se, että hallitusohjelman selvä linjaus tarveharkinnan säilyttämisestä nykytasolla voidaan yksittäisen ELY:n päätöksellä murentaa ja ministeriössä ei voida juuri muuta kuin levitellä käsiä.