perjantai 13. tammikuuta 2017

Yle: Poliisiylijohtaja huolissaan vihapuheesta: Olen joutunut itsekin kohteeksi

Yle: Poliisiylijohtaja huolissaan vihapuheesta: Olen joutunut itsekin kohteeksi 13.1.2017

Poliisin tietoon tulleiden epäiltyjen viharikosten määrä on ollut jyrkässä kasvussa, sanoo poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen. Hän kertoi Poliisituben julkistamistilaisuudessa pitämässään puheessa joutuneensa itsekin vihapuheen kohteeksi, mutta ei ole tehnyt asiasta ilmoitusta.

– Seuraavilla kerroilla saatan toimia toisin, ja kehotan muitakin tätä pohtimaan osaltaan. Ihan mitä tahansa ei pidä kenenkään sietää, hän sanoi.

Hänen mukaansa poliisin tietoon tulleet tapaukset ovat vain jäävuoren huippu, koska moni jättää yhä ilmoittamatta poliisille.

Hän sanoo, että uhritutkimusten perusteella vain joka viides kertoo jollekin taholle vihapuheesta. Poliisille asiasta ilmoittaa hänen mukaansa vieläkin harvempi.