keskiviikko 4. tammikuuta 2017

MTV: Alaikäisen raiskaus ja törkeä hyväksikäyttö Oulussa – epäillyt ulkomaalaistaustaisia

MTV: Alaikäisen raiskaus ja törkeä hyväksikäyttö Oulussa – epäillyt ulkomaalaistaustaisia 4.1.2017

Oulun poliisi tutkii epäiltyä raiskausta ja törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä uudenvuodenyöltä. Poliisin mukaan asianomistajina on kaksi alaikäistä tyttöä.

– Rikoksesta epäillyt ulkomaalaistaustaiset miehet ovat poliisin tiedossa ja tapahtumien selvittämistä jatketaan, poliisi kertoo tiedotteessa.

Poliisin mukaan tutkinta on alkuvaiheessa eikä asiasta ole muuta tiedotettavaa.

Vuonna 2015 ilmoitetuissa seksuaalirikoksissa epäiltyinä oli noin 0,03 prosenttia suomalaisista ja lähes 0,2 prosenttia ulkomaalaisista. Ulkomaalaisten tekemiksi tosin lasketaan myös rikokset, joiden tekijä ei ole pysyvästi Suomessa.

Eroja tilastossa selittävät myös muun muassa nuorten miesten suhteellinen määrä eri ryhmissä ja esimerkiksi eri ryhmien varallisuuserot.