sunnuntai 8. tammikuuta 2017

HS: Tuleeko käräjäoikeuden antamasta tuomiosta jopa ansio?

Helsingin Sanomat, pääkirjoitus: Tuleeko käräjäoikeuden antamasta tuomiosta jopa ansio? 8.1.2017

KESKI-SUOMEN KÄRÄJÄOIKEUS tuomitsi keskiviikkona kansan­edustaja Teuvo Hakkaraisen (ps) 20 päiväsakon rangaistukseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Syynä oli Hakkaraisen Facebook-päivitys viime heinäkuussa Nizzan iskun jälkeen.

Hakkarainen luonnehti STT:n mukaan oikeudenkäyntiä noitavainoksi ja pelleilyksi. Hän ei valita tuomiosta mutta sanoi, ettei se vaikuta hänen toimintaansa.

Hakkarainen oli vuonna 2013 yksi niistä perussuomalaisedustajista, jotka tukivat Jussi Halla-ahon lakialoitetta kiihot­tamispykälän muuttamisesta. Halla-aho ­itse sai vuonna 2012 korkeimmasta ­oikeudesta tuomion uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Halla-aho on nykyisin euro­edustaja, ja hän harkitsee puoluejohtaja Timo Soinin haastamista seuraavassa ­perussuomalaisten puoluekokouksessa.

Kiihottamispykälä on tuonut tuomioita tai syytteitä muillekin puolueaktiiveille.

Hakkaraisen tuomion aikoihin perussuomalaiset houkuttelivat puolueelle kuntavaaliehdokkaita nettimainoksella, jonka mukaan ”sananvapaus on rikki”.

Mielikuvatasolla syntyy vaikutelma, ­että lain rikkominen olisi jopa ansio. Lepsu suhtautuminen kansanedustajan tuomioon ruokkisi käsitystä.