torstai 22. joulukuuta 2016

Yle: Poliisiylijohtaja: Vastarintaliike pitää lakkauttaa väkivaltarikosten ja vallankumouksellisuuden takia

Yle: Poliisiylijohtaja: Vastarintaliike pitää lakkauttaa väkivaltarikosten ja vallankumouksellisuuden takia 22.12.2016

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen perustelee poliisihallituksen päätöstä nostaa kanne uusnatsijärjestö Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen lakkauttamiseksi muun muassa järjestön väkivaltaisella toiminnalla ja laittomilla vallankumouksellisilla tavoitteilla.

Kolehmainen sanoo Yle Uutisten haastattelussa, että vähintäänkin yhdistyksen sateenvarjon alla tehdyt väkivaltarikokset ovat yksi elementti sen tueksi, että järjestön toiminta on lainvastaista.

– Sitten jos tutkii heidän ohjelmajulistuksiaan tai asiakirjoja, joita on saatavilla, niin pyritään kuitenkin lainvastaiseen yhteiskuntajärjestyksen kumoamiseen. Näistä seikoista se arvio sitten koostuu, Kolehmainen sanoo.

Poliisihallitus tiedotti torstaina, että nostaa kanteen Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen lakkauttamiseksi. Poliisihallitus on arvioinut asiaa syyskuusta lähtien. Kanteen käsittely alkaa todennäköisesti vuoden 2017 alkupuolella.

Poliisiylijohtajan mukaan poliisihallitus on arvioinut asiaa myös yhdistymis- ja sananvapauden näkökulmasta. Kolehmainen sanoo, että päätös vaati harkinta-aikaa, koska kysymys on perustuslailla turvatuista oikeuksista. Kokonaisarvioinnin jälkeen poliisihallitus päätyi kuitenkin tähän ratkaisuun.

– Jos joku yhdistys toimii meidän arviomme mukaan lainvastaisesti ja sen toimintaan ei puututa, niin mikä yhteiskunnallinen signaali se on, Kolehmainen sanoo.