torstai 24. marraskuuta 2016

Yle: Mikkelin piispa turvapaikkapäätöksistä: "Osa kohtuuttomia ja epäoikeudenmukaisia"

Yle: Mikkelin piispa turvapaikkapäätöksistä: "Osa kohtuuttomia ja epäoikeudenmukaisia" 24.11.2016

Mikkelin piispa Seppo Häkkinen arvostelee Suomen kireää nykylinjaa turvapaikkojen myöntämisessä. Häkkisen mukaan esimerkiksi perheiden yhdistämisen vaikeuttaminen, turvapaikkapäätöksiä koskevien valitusaikojen lyhentäminen ja niin sanotun humanitaarisen suojelun lakkauttaminen on johtanut joissakin tapauksissa epäoikeudenmukaisiin ratkaisuihin.

– Perheiden yhdistäminen on tehty käytännössä mahdottomaksi. Esimerkiksi lapsen oikeudet eivät ole toteutuneet sillä tavalla, kuin edellyttäisivät ne kansainväliset sopimukset, joihin Suomikin on sitoutunut, Häkkinen sanoo.

Häkkisen mukaan Suomen turvapaikkalinja noudattelee muiden EU-maiden käytäntöjä. Myös sisäministeri Paula Risikko perusteli maanantaina ministeriössä vierailleille piispoille Suomen toimintatapoja sillä, että linja ei voi poiketa kovin paljon muista Euroopan maista.

– Meidän pitäisi pyrkiä vaikuttamaan eurooppalaiseen linjaan, ja niinhän Suomi tavallaan koko ajan tekeekin, Häkkinen sanoo.

"He vain toteuttavat politiikkaa"

Häkkinen korostaa, että ei halua syyllistää päätöksiä toimeenpanevia virkamiehiä.

– Oma käsitykseni on, että viranomaiset tekevät todella hyvää työtä, oli kyse sitten Maahanmuuttovirastosta tai vaikka poliisista. He vain toteuttavat politiikkaa, jossa olisi parannettavaa.

Ministeriövierailulla piispat keskustelivat sisäministerin kanssa muun muassa siitä, millaista apua kirkko tarjoaa Suomessa laittomasti oleskeleville ihmisille. Heidän määränsä ennakoidaan kasvavan, kun kielteisiä turvapaikkapäätöksiä tulee lisää.

– Kirkon yksiselitteinen tehtävä on auttaa ihmisiä, jotka ovat apua vailla, riippumatta lainkaan heidän etnisestä taustastaan tai muusta tilanteestaan.

Häkkisen mukaan seurakunnilla on valmius esimerkiksi hätämajoitukseen ja jonkinlaisen ravinnon tarjoamiseen. Kenen etu sitten on, että sellaisten ihmisten oleskelua Suomessa tuetaan, joilla ei ole laillista oikeutta ja lupaa olla täällä?

– Ei se ole kenenkään etu. Mutta eikö se nimenomaan lisää rikollisuutta ja muita lieveilmiöitä, jos heitä ei millään tavalla auteta. Eikä kirkko edes pysty mitään säännöllistä turvaa tarjoamaan vaan hätäapua.