maanantai 17. lokakuuta 2016

Yle: Suomeen on siirretty yli 750 turvapaikanhakijaa – missä he ovat nyt?

Yle: Suomeen on siirretty yli 750 turvapaikanhakijaa – missä he ovat nyt? 17.10.2016

Päätöksestä on nyt reilu vuosi: syyskuussa 2015 Euroopan komissio julkisti odotetun suunnitelmansa siitä, miten Eurooppaan tulleita turvapaikanhakijoita halutan sijoittaa eri jäsenmaihin.



Suomi sitoutui ottamaan vastaan yhteensä 2 078 turvapaikanhakijaa Italiasta ja Kreikasta.

Miten tavoite on Suomessa toteutunut? Kysymykseen vastaa tulosalueen johtaja Mikko Montin Maahanmuuttovirastosta.

Kuinka monta turvapaikanhakijaa Suomeen on nyt siirretty?

Tähän mennessä 752, Montin kertoo. Se on alle puolet aiotusta määrästä.

Siirrot ovat sujuneet hitaasti muissakin maissa: esimerkiksi Saksaan on siirretty vain parisataa turvapaikanhakijaa.

Siirrot on määrä toteuttaa syyskuuhun 2017 mennessä.

Mistä maista he ovat kotoisin?

Suurin osa – reilut kolmesataa – on kotoisin Eritreasta. Toiseksi eniten on syyrialaisia, kolmanneksi eniten irakilaisia.

Sellaisia turvapaikanhakijoita, joilla ei ole kansalaisuutta ollenkaan, on jonkin verran, sanoo Montin.
Kummasta siirtoja on tehty enemmän: Italiasta vai Kreikasta?

Kreikasta – sieltä Suomeen on siirretty 430 turvapaikanhakijaa. Italiasta turvapaikanhakijoita on tullut nyt 322.

Mille paikkakunnalle heitä on siirretty eniten?

Helsinkiin. Sieltä heitä on sijoitettu Etelä-Suomessa sijaitseviin vastaanottokeskuksiin.

Pääkaupungin lisäksi turvapaikanhakijoita on siirretty Ouluun ja Lappeenrantaan.

– Siirtopaikka katsotaan aina tapauskohtaisesti, sen mukaan missä päin Suomea vastaanottokeskuksessa on parhaat mahdollisuudet majoittaa ja missä poliisilla ja Maahanmuuttovirastolla on parhaat mahdollisuudet ottaa nämä hakijat käsittelyyn, Montin selittää.

– Katukuvassa he näkyvät samalla tavalla kuin muutkin turvapaikanhakijat.

Kuinka moni on mies, kuinka moni nainen?

Kaksi kolmesta Suomeen siirretystä turvapaikanhakijasta on mies, yksi kolmesta nainen.

Alaikäisiä on noin yksi kolmasosa. Puolet turvapaikanhakijoista on 18–35-vuotiaita, loput tätä vanhempia.

Mitä tapahtuu vuoden loppuun mennessä?

– Mitään erityistä ei ole näköpiirissä. Käytännössä nämä siirrot tulevat jatkumaan samalla tavalla kuin tähänkin asti, Mikko Montin vastaa.

Suurin osa siirroista tehdään Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta. Myös Ouluun ja Lappeenrantaan suoraan tehdään yksittäisiä siirtoja.

– Siirrot hoidetaan ilman sen isompia seremonioita tai ilman että niitä mainostetaan enemmän. Ei niiden normaalille matkailijalle pitäisi näkyä.