keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Yle: Eerola: Eurooppaan pyrkivien määrä kasvaa – suurin osa muita kuin pakolaisia

Yle: Eerola: Eurooppaan pyrkivien määrä kasvaa – suurin osa muita kuin pakolaisia 12.10.2016

Välimeren yli Eurooppaan pyrkijät ovat yhä harvemmin pakolaisia, arvioi hallintovaliokunnan puheenjohtaja.

Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajan, perussuomalaisten kansanedustajan Juho Eerolan mukaan Eurooppaan pyrkivien siirtolaisten määrä kasvaa edelleen. Yhä harvempi on kuitenkin pakolainen, sanoo Eerola.

Eduskunnan hallintovaliokunta tutustuu parhaillaan pakolaiskriisin hoitoon ja EU:n Välimeri-operaatioon Italiassa. Sisiliasta valiokunnan matka jatkuu myöhemmin Maltalle.

– Matka on vahvistanut käsitystä siitä, että laittomien maahanmuuttajien virta Välimeren yli on jatkuva ja pysyvä, ja yhä kiihtyvä ilmiö, sanoo Eerola Yle Radio 1:n Ykkösaamun haastattelussa.

– Varoisin kuitenkin puhumasta pakolaisista. Nyt kun on nähnyt ihan konkreettisesti kansallisuuslistaa maista, joista tänne tullaan, voi sanoa että monet ovat maista joissa ei varsinaisesti sodita, eikä olla lähdetty sotaa pakoon. Kyllä suurempi osa näistä ihmisistä on muita kuin varsinaisia sotapakolaisia.

Välimeren yli Italiaan pyrkivien määrää kasvattaa nyt lisääntyvä siirtolaisuus läntisestä Afrikasta, arvioi Eerola. Taustalla on pikemminkin elintasoon, ilmastonmuutokseen ja sekaviin yhteiskuntarakenteisiin liittyviä syitä, kuin suojelun tarvetta.

– On ihmisiä, jotka lähtevät kotiseudultaan osittain jopa harhautuksen seurauksena. Heille on puhuttu hyvistä työpaikoista, hyvästä koulutuksesta ja loistavasta elämästä jossain muualla, ei välttämättä aina edes Euroopassa. Sitten he voivat päätyä esimerkiksi prostituoiduiksi.

Eerolan mukaan Afrikasta on odotettavissa entisestään kiihtyvä siirtolaisten virta kohti Eurooppaa.

– Tämä on vasta alkusoittoa, jos syntyvyyttä ja lapsilukua näillä lähtöalueilla ei saada alenemaan.

– Tai jos Euroopassa ei kertakaikkiaan päätetä, että tänne ei enää noin vain tulla, pohti Eerola Ykkösaamussa.