sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Yle: Rikosoikeuden professori: Ääriliikkeiden kieltämisessä suuria ongelmia

Yle: Rikosoikeuden professori: Ääriliikkeiden kieltämisessä suuria ongelmia 25.9.2016
Aamulehti: Petteri Orpo vastaa Timo Soinin kritiikkiin: Ei kannata jatkaa julkisuuden kautta

Hallitus kokoontuu maanantaina yhteiseen strategiapalaveriin pohtimaan, miten suhtautua ääriliikkeisiin.

Sisäministeri Paula Risikko (kok.) on valmis lainsäädäntöön, jolla Suomen vastarintaliikkeen kaltaiset äärijärjestöt kielletään. Samaa mieltä ovat pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.).

Jari Lindströmin (ps.) johtamassa oikeusministeriössä asiasta ei ole kuitenkaan innostuttu. Siellä katsotaan, että nykyinen lainsäädäntö on jo riittävän tiukka ja kysymys on enemmän poliisin resurssien turvaamisesta muun muassa vihapuheiden valvonnassa.

Oikeusministeriön kannalla on myös Itä-Suomen yliopiston rikosoikeuden professori Matti Tolvanen.

– Ei ole riittävästi kiinnitetty huomiota siihen, että laissa, joka kieltää osallistumisen järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan, on nimenomaan mainittu rikoksena kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Monet rikokset ovat hoidettavissa tämän pohjalta ilman, että uutta lainsäädäntöä tarvitaan, rikosoikeuden professori Matti Tolvanen sanoo.

Ongelmia toisi myös esitys, jolla kiellettäisiin fasistiset tunnukset lailla.

– On puhuttu, että tietynlaisten tunnusten käyttäminen kiellettäisiin, mutta siinäkin on määrittelyongelma. On puhuttu valokeilassa olleen ääriliikkeen tunnuksista, mutta mitkä liikkeet ovat tunnistettavissa ääriliikkeiksi.

– Meillä on kokeiltu sitä 1930-luvulla varsin huonoin kokemuksin. Silloin nämä niin sanotut puserolait pikemmin kiristivät yhteiskunnallista ilmapiiriä kuin liennyttivät, Tolvanen sanoo.

Pääministeri Juha Sipilä kertoi lauantaina Ylelle, että äärijärjestöjen kielto etenee ja asiasta kerrotaan lisää maanantaina. Valtiovarainministeri Petteri Orpo puolestaan sanoi, että äärijärjestöjen toiminta pitää kieltä lailla.

Orpo myös kehotti perussuomalaisia käymään väkensä tarkasti läpi väitettyjen ääriliikeyhteyksien takia. Ulkoministeri Timo Soini vastasi tähän blogissaan, että perussuomalaiset ei ota ohjeita tai käskytystä muilta puolueilta.


________________________________________________


Aamulehti: Petteri Orpo vastaa Timo Soinin kritiikkiin: Ei kannata jatkaa julkisuuden kautta

Kokoomuksen ja perussuomalaisten puheenjohtajien kesken puhkesi lauantaina pienimuotoinen sanasota.
Tilanne sai alkunsa, kun valtiovarainministeri Petteri Orpo totesi lauantain Peli poikki -mielenosoituksen yhteydessä Ylelle, että perussuomalaisten on syytä käydä oma väkensä tarkasti läpi ja selvitettävä puolueen väitetyt yhteydet ääriliikkeisiin.

Puolueen puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini vastasi illalla blogissaan saaneensa lausunnon vuoksi närkästyneitä viestejä puolueen kentältä.

– Perussuomalaiset on itsenäinen puolue, joka ei ota ohjeita tai käskytystä muilta puolueilta. Ei Kokoomukseltakaan. Petteri Orpo keskittyköön Kokoomuksen hoitamiseen, Soini kirjoittaa.

Lännen Median sunnuntaina tavoittama Orpo toteaa, että asiasta lienee parempi keskustella hallituksen kesken.

– Ei ole hedelmällistä jatkaa julkisuuden kautta. Viestini oli lähinnä se, mitä sanoin, että (perussuomalaiset) keskuudessaan käyvät asian läpi, enkä halua sen enempää kommentoida asiaa tässä vaiheessa, Orpo toteaa.

Hallituksen yleistä henkeä Orpo kuvailee lyhyesti.

– Teimme hyvän budjetin, olemme yksimielisiä siitä, ja keskitymme työllisyyden ja talouden hoitoon. Nämä muut ajankohtaiset asiat tulee puhua halki, jotta voidaan taas keskittyä perustyöhön.