tiistai 13. syyskuuta 2016

MTV: MTV:n rikostoimittajan analyysi Kajaanin taposta: "Tapaus, jota on odotettu ja pelätty – ei jää viimeiseksi"

MTV: MTV:n rikostoimittajan analyysi Kajaanin taposta: "Tapaus, jota on odotettu ja pelätty – ei jää viimeiseksi" 13.9.2016
MTV: Taposta epäiltyjen turvapaikanhakijoiden iät julki – vastaanottokeskukselle puuhataan mielenosoitusta

”Tämä on ehkä asia, jota on odotettu ja pelätty”, MTV Uutisten rikostoimittaja Pekka Lehtinen kuvailee Kajaanin Otanmäessä sunnuntaiaamuna tapahtunutta henkirikosta.

Poliisi on ottanut kiinni kaksi turvapaikanhakijana Suomeen tullutta irakilaismiestä epäiltynä vuonna 1964 syntyneen miehen taposta.

Poliisi on ollut vaitonainen sunnuntaiyön tapahtumien kulusta ja epäiltyjen tekijöiden motiiveista. Selvää ei ole myöskään se, valikoituiko henkirikoksen uhri täysin sattumalta. Irakilaismiehet ovat asuneet aiemmin paikkakunnalla sijaitsevassa vastaanottokeskuksessa. Epäillyistä toinen on syntynyt vuonna 1988 ja toinen 1997.

Tapauksesta tiedetään kaiken kaikkiaan vielä suhteellisen vähän.

– On aika hankala muodostaa kokonaiskäsitystä siitä, mitä siellä on tapahtunut, Lehtinen toteaa.

Tapauksen tutkinta jatkuu muun muassa todistajien kuulemisilla. Lehtisen tietojen mukaan tapauksella on mahdollisesti useita silminnäkijöitä.

Poliisi esittää kiinni otettuja irakilaismiehiä vangittavaksi. Miesten vangitsemisoikeudenkäynti tullaan käymään todennäköisesti huomenna. Lehtinen uskoo, että käräjäoikeudessa tapauksen yksityiskohdat tulevat selkeytymään.

"Tapaus saattaa aktivoida äärioikeistoa"

Lehtinen kertoo saaneensa useilta kuulemiltaan poliiseilta arvioita siitä, että Otanmäen tapahtumat tulevat lisäämään rauhattomuutta Suomessa.

Tapaus saattaa kiristää tunnelmaa vastaanottokeskuksissa, mutta myös turvapaikanhakijoiden ja suomalaisten kesken.

– Aihe on jo kirvoittanut sosiaalisessa mediassa runsaasti kommentteja. Onko sitten niin, että tämä aktivoi taas äärioikeistoa? Jonkinlaisia väkivallantekoja tässä on mahdollisesti luvassa lisää.

Lehtisen mukaan poliisissa ollaan pitkälti yksimielisiä myös siitä, että myös turvapaikanhakijoita saatetaan jatkossakin epäillä vastaavista henkirikoksista.

– Poliisin mukaan tämä ei todennäköisesti jää viimeiseksi henkirikokseksi, jossa epäiltynä on turvapaikanhakija.

Liikkeellä huhuja epäiltyjen turvapaikkapäätöksistä

Entinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero ilmaisi viime viikolla huolensa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista turvapaikanhakijoista. Hänen arvionsa mukaan vastaanottokeskuksissa keskenään järjestäytyneiden, kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden kotiuttaminen saattaa johtaa ongelmiin.

Lehtisen mukaan Otanmäen tapausta ei tulisi yhdistää ex-poliisiylijohtajan puheisiin. Vahvistamattomia tietoja irakilaismiesten turvapaikkahakemusten hylkäämisestä on kuitenkin liikkunut.

– Tätä viranomaiset eivät ole kommentoineet, sillä se on salaista tietoa, eikä sitä todellakaan ole vahvistettu. Jos näin kuitenkin on, se on merkityksellistä ja huolestuttavaa ja antaa signaalin siitä, mitä voi mahdollisesti seurata tilanteessa, jossa turvapaikanhakija saa kielteisen päätöksen.

Lehtinen toteaakin, että huoli kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden tilanteesta saattaa olla aiheellinen.

– Paatero tarkoitti sitä, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet lähtisivät laajemmin järjestäytymään ja painumaan maan alle ja olisivat sitten jossain vaiheessa ylipäätään paperittomina Suomessa. Paateron näkemys voi olla jostain totuuden puolimaastosta. Huoli voi olla aiheellinen, vaikka se ei vielä tänä päivänä todellisuutta olisikaan.

__________________________

MTV: Taposta epäiltyjen turvapaikanhakijoiden iät julki – vastaanottokeskukselle puuhataan mielenosoitusta

Kajaanin Otanmäen henkirikosepäilyssä poliisi ei vielä tiistaina avannut tapahtumien kulkua tai teon mahdollista motiivia. Epäiltynä on kaksi irakilaista turvapaikanhakijaa. Poliisi on kuulustellut molempia, muttei kertonut, mitä he ovat osuudestaan tapahtumiin sanoneet.

– Meillä on vielä kuulematta useita henkilöitä asiaan liittyen, ja myös epäiltyjen kuulemista jatketaan, rikosylikomisario Jarkko Maksniemi kertoi STT:lle aamupäivällä.

Tiistai-iltapäivään mennessä poliisi oli kuulustellut myös epäillyn ryöstön uhria sekä todistajia.

Poliisi aikoo esittää irakilaiskaksikkoa vangittavaksi. Epäillyistä toinen on syntynyt vuonna 1988 ja toinen 1997. Maksniemi kertoi STT:lle, että vangitsemisistunto pidettäneen keskiviikkona tai torstaina.

Vuonna 1964 syntynyt mies löytyi Otanmäestä kuolleena sunnuntaina. Irakilaiskaksikkoa epäillään miehen ryöstöstä ja taposta.

Lisäksi kaksikkoa epäillään toisesta ryöstöstä, jossa paikalliselta mieheltä vietiin sunnuntaiyönä puhelin.

Mielenilmaus tulossa: "Katsotaan, mitä siitä kehkeytyy"

Poliisi on vahvistanut, että irakilaismiehet ovat asuneet SPR:n Otanmäen vastaanottokeskuksessa. Keskuksen johtaja Pekka Mattila kertoi STT:lle, että tilanne keskuksessa oli tiistaina rauhallinen. Maanantaina keskuksesta sanottiin, että päivä oli raskas.

– Tänä päivänä mennään jo huomattavasti normaalimmassa päiväjärjestyksessä, Mattila kuvaili tiistaina.

– Tilapäisjärjestelyitä on toki olemassa ja sovittuna muun muassa vartioinnin suhteen.

Käytännössä keskuksessa on lisätty vartiointia yöaikaan ja poliisin kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä.

– Normaalitilanteeseen nähden tällä hetkellä on huomattavastikin parempi turvallisuusvalmius.

Keskuksessa on asukkaita noin 120. Valtaosa on tullut Suomeen Irakista tai Afganistanista.

Poliisista kerrottiin, että tiistain vastainen yö keskuksessa sujui rauhallisesti. Poliisin tiedossa on, että keskukselle on torstaiksi puuhattu Suomi ensin -mielenosoitusta.

– Katsotaan, mitä siitä kehkeytyy. Tarpeen mukaan varustaudutaan, Maksniemi kertoi.