tiistai 20. syyskuuta 2016

MTV: Ministeri Orpo: Ääriajattelun syihin on puututtava – "Nuorisotyöttömyys on iso murhe"

MTV: Ministeri Orpo: Ääriajattelun syihin on puututtava – "Nuorisotyöttömyys on iso murhe" 20.9.2016

Valtiovarainministeri Petteri Orpo on valmis kieltämään rasististen ja väkivaltaisten tunnusten käyttämisen.

Petteri Orpo sanoi MTV:n Huomenta Suomessa, että tunnusten kieltäminen on yksi keino kitkeä ääriryhmien toimintaa.

– Se, että meillä on Suomessa järjestö, joka käyttää väkivaltaa poliittisten tavoitteidensa saavuttamiseksi avoimesti, on täysin tuomittavaa. Se ei kuulu tähän maahan, Orpo toteaa.

Orpo pitää tärkeänä puuttua erityisesti niihin syihin, joista ääriajattelu nousee.

– Syyt ovat syvällä suomalaisessa yhteiskunnassa. Meillä on ollut 8 vuotta matalan kasvun aikaa ja korkea työttömyys; meillä on eriarvoisuutta ja syrjäytymistä yhteiskunnassa. Sieltä tulee se alusta, jolla ääriajattelu kasvaa.

– Siksi meidän täytyy tehdä yhteiskunnassa kovasti töitä. Pidän erityisesti nuorisotyöttömyyttä isona murheena, joka pitäisi saada parannettua. Niin saisimme pohjaa pois ääriajattelulta, joka on erittäin vahingollista.

Orpon mielestä ääriliikkeet ovat ilmiönä uhka ja uhka myös yksittäisille ihmisille. Laajaa yhteiskunnallista uhkaa ne eivät kuitenkaan muodosta, koska niihin kuuluvien määrä ei ole järin suuri.

– Ilmiönä ääritoiminta on kuitenkin senkaltainen, että siihen pitää puuttua.