sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Keskisuomalainen: Paperittomille löytyy auttajia, vaikka ministeriö toivoo toisin

Keskisuomalainen: Paperittomille löytyy auttajia, vaikka ministeriö toivoo toisin 25.9.2016

Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg toivoi Sunnuntaisuomalaisen haastattelussa, ettei kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille tarjottaisi hätämajoitusta, koska se hänen mukaansa "antaa ihan vääränlaisen viestin".

Monet suomalaisjärjestöt aikovat jatkaa paperittomien auttamista sisäministeriön kommenteista huolimatta. Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg toivoi Sunnuntaisuomalaisen haastattelussa, ettei kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille tarjottaisi hätämajoitusta, koska se hänen mukaansa "antaa ihan vääränlaisen viestin".

Paperittomien määrän uskotaan kasvavan sitten, kun kielteisestä päätöksestä valittaneet turvapaikanhakijat saavat ratkaisun hallinto-oikeudesta. Turvapaikanhakijoiden kotimajoitusta koordinoivan Refugees Welcome -verkoston edustaja Mirka Seppälä uskoo, että suuri osa paperittomasti Suomeen jäävistä majoittuu sukulaisten ja ystävien luona, eli verkostoon kohdistuva paine ei välttämättä juurikaan lisäänny.

Seppälä kannustaa ihmisiä auttamaan papereista ja ministeriön kannasta riippumatta. Refugees Welcome -verkoston toiminta perustuu hänen mukaansa luottamukseen, eikä hallinto-oikeus voi sitä viedä.

– Paperittoman majoittaminen ei ole laitonta. Vaikka turvapaikkapäätös olisi kielteinen, ihminen pysyy samana.

"Suomen linja on kylmä"

Myös kansliapäällikkö Nerg ymmärtää ihmisten halun auttaa. Hän kertoo STT:lle, että yksi suomalaisen yhteiskunnan perusarvoista on se, että heikommassa asemassa olevaa autetaan.

– Yksittäinen apu voi kuitenkin olla kokonaisuuden kannalta haitallista, Nerg toteaa sähköpostitse.

Nergin mukaan akuutti humanitaarinen apu on aina viranomaisten vastuulla.

Paperittomille terveydenhoitoa tarjoavan Global Clinicin Turun klinikan tiedottaja Miila Nieminen pitää sisäministeriön suhtautumista kylmänä.

– Vuoden aikana koko suomalainen maahanmuuttopolitiikka ja viranomaisten lausunnot eivät ole olleet linjassa kansainvälisten sopimusten kanssa, joihin Suomi on ollut sitoutunut jo kymmeniä vuosia. Kuvaavaa on esimerkiksi se, että Irakista tuli yhdessä yössä turvallinen maapala, Nieminen sanoo viitaten Maahanmuuttoviraston toukokuussa tekemään linjaukseen, jonka mukaan Irakiin palaaminen olisi pääosin turvallista.

Kaduille ei jätetä

Nieminen uskoo, että paperittomien määrän kasvu näkyy klinikalla viiveellä. Monet turvapaikanhakijoista ovat sen ikäisiä, että he eivät käytä lääkäripalveluita kovinkaan paljon.

Uusiin potilaisiin varaudutaan Niemisen mukaan järjestelemällä tiloja uudestaan ja laittamalla pienehköistä vaivoista kärsivät lääkärin sijaan terveydenhoitajan vastaanotolle.

Nieminen sanoo, ettei virkamiesten asenne voi vaikuttaa vapaaehtoisten lääkäreiden toimintaan. Hän muistuttaa, että lääkäreitä ohjaavat heidän valansa ja eettiset ohjeet, eikä ketään jätetä vaille hoitoa.

Helsingin diakonissalaitokseen kuuluva Hirundon päiväkeskus kertoi Sunnuntaisuomalaisessa kasvattavansa majoituskapasiteettiaan, koska se pelkää paperittomien ruuhkauttavan palveluita. Hirundon projektipäällikkö Nora Lindström totesi lehden haastattelussa, ettei majoitusta vailla olevia voi jättää kadulle.

Myös Naisasialiitto Unioni kirjoitti Facebook-sivuillaan jatkavansa hätämajoituksen tarjoamista mahdollisuuksien mukaan.

Pitkäaikaisasunnottomille koteja tarjoava Pelastusarmeija ei tarjoa varsinaista hätämajoitusta, eikä sellaista ole viestintäpäällikkö Eija Kornilowin mukaan suunnitteilla. Sen sijaan esimerkiksi ruoka-apua saavat kaikki sitä tarvitsevat, myös paperittomat.