tiistai 13. syyskuuta 2016

Kainuun Sanomat: Ei voi syyllistää kaikkia turvapaikanhakijoita

Kainuun Sanomat, pääkirjoitus: Ei voi syyllistää kaikkia turvapaikanhakijoita 13.9.2016
Ilkka, pääkirjoitus: Otanmäen tapoista poliisin tiedotettava ennen somea

Kajaanin Otanmäessä tapahtunut tappo ja ryöstöt, joihin syyllisiksi epäiltyinä ja pidätettyinä on kaksi turvapaikanhakijaa, on rikoksena poikkeuksellinen. Turvapaikanhakijat eivät ole ainakaan viime vuosina syyllistyneet tappoihin Suomessa.

Tammikuusta 2015 heinäkuun 2016 loppuun mennessä turvapaikanhakija on kuitenkin ollut epäiltynä viidesti tapon yritykseen.

Samaan aikaan neljä turvapaikanhakijaa on vastaavasti ollut asianomistajana tapon yritystä tutkittaessa.

Väkivaltarikokset, joissa epäiltyinä on ollut turvapaikanhakija, ovat poliisin tietojen mukaan yleensä olleet vastaanottokeskuksen sisäisiä kahakoita.

Puolentoista vuodan aikana tammikuusta 2015 heinäkuun 2016 loppuun mennessä turvapaikanhakija on ollut epäiltynä yhteensä noin 965 väkivaltarikoksessa. Samaan aikaan turvapaikanhakija on ollut asianomistajana liki 980 väkivaltarikoksessa.

Väkivaltarikoksista, joissa turvapaikanhakija on joko epäiltynä, asianomistajana tai molemmissa rooleissa valtaosa on pahoinpitelyjä.

Uutisista voi poimia esimerkkejä tapon yrityksistä. Viime marraskuussa Helsingin Kaisaniemessä kolme turvapaikanhakijaa hyökkäsi neljännen kimppuun ja yksi heistä löi uhria veitsellä selkään. Tarkoitus oli ryöstää huumausainetta.

Viime tammikuussa Oulun Hiukkavaaran irakilainen vastaanottokeskuksen turvapaikanhakija iski saksilla toista irakilaista turvapaikanhakijaa biljardipelin päätteeksi.

Elokuussa Kotkassa vastaanottokeskuksessa irakilaismies puukotti kahta muuta keskuksen asiakasta.

Poikkeukseksi nousee tapaus kesäkuussa Porissa: 19-vuotias afganistanilainen turvapaikanhakija yritti riidan jälkeen iskeä kahta kantasuomalaista miestä veitsellä.

Vastaanottokeskusten sisällä väkivaltarikoksilla tuskin on yhteisiä tai yleisiä motiiveja. Taustalla lienee stressiä ja ahdistus omasta ja omaisten kohtalosta.

Väkivallan uhka vastaanottokeskuksissa voi myös kasvaa, kun kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita henkilöitä joudutaan väkisinkin palauttamaan kotimaihinsa. Uhka voi silloin kohdistua myös keskusten henkilöstöön.

Otanmäen tapon takia ei sovi yleisesti syyllistää turvapaikanhakijoita. Mistään “järjestäytyneestä rikollisuudesta” tässäkään ei ole kyse.

Kainuun Sanomien tiedon mukaan taposta epäilty oli siirretty Otanmäkeen vasta viikko sitten muualta. Poliisitutkimuksissa ja oikeudessa tapaus aikanaan selvitetään.

Seksuaalirikosten määrä järkyttää ulkomaan kansalaisten ja myös turvapaikanhakijoiden rikosrekistereissä.

Vuonna 2015 ulkomaan kansalainen oli epäiltynä noin 27 prosentissa niistä Suomen raiskausrikoksista, joissa epäilty on ollut tiedossa. Tänä vuonna osuus on noussut lähemmäs 28 prosenttia.

Puolentoista vuoden aikana 1.1.2015–30.6.2016 turvapaikanhakijaa epäiltiin yhteensä noin 160 seksuaalirikoksesta. Osuus kaikista vastaavana aikana ulkomaalaisen Suomessa tekemistä seksuaalirikoksista on 22 prosenttia ja kaikista seksuaalirikoksista Suomessa 4,7 prosenttia.

Samalla jaksolla ulkomaalaisten tekemistä raiskausrikoksista turvapaikanhakijoiden osuus lähentelee jo kolmasosaa: 31 prosenttia.

Seksuaaliseen ahdisteluun turvapaikanhakijat ovat olleet epäiltyinä 18 kuukaudessa 50 kertaa eli peräti 37 prosentissa niistä ahdistelutapauksista, joissa epäiltyinä on ulkomaan kansalainen.

Suomessa asuvien ulkomaalaisten seksuaalikasvatus on jäänyt pahasti kesken. Tilanne näyttää vain pahentuvan. Tätä Suomi ei voi sietää.

Maahanmuuttajan omat yhteisöt täytyy oman etunsa takia saada mukaan seksuaalirikosten estämiseen.


_________________________

Ilkka, pääkirjoitus: Otanmäen tapoista poliisin tiedotettava ennen somea

Poliisi on pidättänyt kaksi irakilaista turvapaikanhakijaa epäiltyinä kajaanilaismiehen taposta ja ryöstöstä sekä toisesta ryöstöstä Otanmäessä ja Kajaanissa.

Taposta epäillyt turvapaikanhakijat sopivat huolestuttavan hyvin uhkakuviin, jotka eläkkeelle siirtynyt poliisiylijohtaja Mikko Paatero nosti esiin.

Otanmäen vastaanottokeskuksessa on 120 asukasta pääasiassa Irakista ja Afganistanista. Kun kaksi heistä tekee rikoksen, varjo lankeaa kaikkien ylle. Poliisien vakuuttelut taposta yksittäistapauksena jäävät mietityttämään monia.

Poliisihallitus tuntuu lukevan tilannetta ja kansalaisten mielissä syntynyttä huolta hyvin. Poliisitarkastaja rauhoittaa haastattelussa, että poliisin hälytystehtävät turvapaikanhakijoihin liittyen ovat yleisesti ottaen vähentyneet jatkuvasti.

Kainuun syksyssä ei juuri muuta valopilkkua ole kuin menestys pesäpallon peluussa. Otanmäkeläisen miehen tappo on synkkä uutinen, jota nopea sosiaalinen media helposti syventää. Kielteiset asenteet turvapaikanhakijoita kohtaan uhkaavat vahvistua.

Poliisin pitää pysyä tiedottamisellaan nyt sosiaalisen median edellä nopeudessa ja monipuolisuudessa. Mitä vähemmän tutkinnallisista syistä johtuvaa radiohiljaisuutta, sitä parempi.