keskiviikko 28. syyskuuta 2016

HS: Ääriliike haluaa kasvualustakseen tavoitteidensa hiljaista hyväksyntää

Helsingin Sanomat, pääkirjoitus: Ääriliike haluaa kasvualustakseen tavoitteidensa hiljaista hyväksyntää 28.9.2016

ON HYVÄ ASIA, että hallitus haluaa puuttua väkivaltaisten ääriliikkeiden toimintaan entistä vahvemmin. Eikä kyse ole vain hallituksesta vaan kaikkia kansanvaltaisia puolueita yhdistävästä tahdosta, joka ylittää hallituksen ja opposition rajan.

Keinot ovatkin sitten toinen asia. Perustuslaki suojaa kokoontumis- ja yhdistymisvapautta. Perusoikeuksista ei kuitenkaan tarvitse tinkiä, sillä riittää, että poliisi ryhtyy panemaan toimeen nykyisiä lakeja tehokkaammin. Tämän myös hallitus myönsi.

Yhdistyslaissa on kokonainen luku, joka kertoo, milloin ja miten olennaisesti vastoin lakia toimiva yhdistys voidaan lakkauttaa. Lait tuntevat myös rasistisen tai muun vihamotiivin rikoksesta annettavaa rangaistusta koventavana tekijänä.

Hyvä kysymys on, miksi poliisia pitää erikseen kannustaa lakien toimeenpanoon. Poliisijohto osaisi vastata parhaiten, onko nykyinen linja valittu niukkuuden maailmassa tietoisesti. Hallitus puolestaan voi vaikuttaa resursseihin.

Ääriliikkeiden torjunnassa pitää kuitenkin toimia myös ennen poliisia ja tuomioistuimia. Ääriajattelu kaipaa kasvualustakseen hyväksyntää. Sellaiseksi kelpaa mielikuva, että osa ääriliikkeiden tavoitteista olisi hiljaisesti hyväksyttyjä.