keskiviikko 10. elokuuta 2016

MTV: Ulkomaalaisten tekemissä lapsen seksuaalisissa hyväksikäytöissä selvä kasvu heinäkuussa

MTV: Ulkomaalaisten tekemissä lapsen seksuaalisissa hyväksikäytöissä selvä kasvu heinäkuussa 10.8.2016

Poliisin tuoreiden tilastojen mukaan ulkomaalaisten tekemiksi epäillyt lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset lisääntyivät heinäkuussa moninkertaisesti verrattuna vastaavaan aikaan viime ja toissa vuonna.

– Yhden kuukauden perusteella ei vielä voi tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä, onko kasvupiikki satunnaisvaihtelua vai mitä, sanoo poliisitarkastaja Vesa Tikkala Poliisihallituksesta MTV Uutisille.

Poliisi kirjasi heinäkuussa yhteensä 19 lapseen kohdistunutta seksuaalirikosta, jossa epäiltynä tekijänä oli ulkomaalainen. Tapauksista lapsen seksuaalisia hyväksikäyttöjä oli 15 ja törkeitä lapsen seksuaalisia hyväksikäyttöjä neljä.

Vuosi sitten heinäkuussa poliisille tuli lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä kaksi ilmoitusta, jossa epäiltynä oli ulkomaalainen. Törkeitä lapsen seksuaalisia hyväksikäyttöjä ei tuolloin ilmoitettu yhtään.

Vuoden 2014 heinäkuussa törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kirjattiin kolme rikosilmoitusta, jossa epäiltynä oli ulkomaalainen.

Ulkomaalaisten osuus kaikista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista oli heinäkuussa runsas kolmannes eli noin 36 prosenttia.

Eniten Helsingissä ja Lapissa

Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä heinäkuussa kirjatuista 15 rikosilmoituksesta (tekijä ulkomaalainen) Helsingissä oli neljä, Itä-Uudenmaan poliisilaitosten alueella yksi, Länsi-Uudellamaalla kaksi, Hämeessä yksi, Sisä-Suomessa kaksi, Lounais-Suomessa yksi ja Lapissa neljä.

Ulkomaalaisen tekemäksi epäillyistä törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä Helsingissä oli yksi, Sisä-Suomessa kaksi ja Pohjanmaalla yksi.

– Näyttäisi siltä, että ulkomaalaisten asianomistajien (uhrien) määrä lapsiin kohdistuneissa seksuaalirikoksissa on heinäkuussa kasvanut samassa suhteessa kuin rikoksista epäiltyjen ulkomaalaisten määrä. Tilastot eivät suoraan kerro sitä, onko näissä kyse osittain samoista tapauksista, Tikkala sanoo.

Asianomistajia lapsen seksuaalisissa hyväksikäytöissä oli seuraavasti: Helsinki kaksi, Itä-Uusimaa yksi, Länsi-Uusimaa yksi, Häme 1, Sisä-Suomi kolme, Lounais-Suomi kolme, Itä-Suomi yksi ja Lappi yksi.

Törkeissä lapsen seksuaalisissa hyväksikäytöissä ulkomaalaisia oli asianomistajina Helsingissä viisi ja Pohjanmaalla kaksi.

Ulkomaalaisten osuus kaikista seksuaalirikoksista oli heinäkuussa runsas kolmannes. Ulkomaalainen oli epäiltynä tekijänä kaikkiaan 58 seksuaalirikoksessa. Niistä esimerkiksi seksuaalista ahdistelua oli yhdeksän ja törkeitä raiskauksia seitsemän.

Ahdistelu lisääntyi alkuvuonna

Poliisi kertoi aiemmin heinäkuussa, että kaikkien seksuaalirikosten määrä nousi tammi-kesäkuun aikana noin 12 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Poliisille ilmoitettiin 176 seksuaalirikosta enemmän kuin alkuvuonna 2015. Raiskausrikoksia tuli poliisin tietoon noin kuusi prosenttia edellisvuotta enemmän.

Seksuaalisia ahdisteluita tuli poliisin tietoon tammi-kesäkuussa 258 eli 155 rikosta enemmän kuin edellisen vuoden tammi-kesäkuun aikana. Eniten seksuaalisten ahdisteluiden määrä nousi Helsingin, Länsi-Uudenmaan ja Sisä-Suomen poliisilaitosten alueilla.

Niissä seksuaalirikoksissa, joissa rikoksesta epäilty on poliisin tiedossa, ulkomaan kansalaisten tekemiksi epäiltyjen rikosten määrä nousi alkuvuonna 143 rikoksella.

Ulkomaan kansalaisten tekemiksi epäiltyjä seksuaalisia ahdisteluita oli viime vuoden tammi-kesäkuussa 14 rikosta. Tänä vuonna puolen vuoden aikana ulkomaan kansalaista epäillään 77 seksuaalisesta ahdistelusta.

Vastaavat luvut Suomen kansalaisten tekemiksi tilastoitujen rikosten osalta olivat viime vuoden osalta 57 ja tänä vuonna 76 rikosta. Ulkomaan kansalaisten tekemiksi epäiltyjen raiskausrikosten määrä nousi 46 prosenttia (36 rikosta).

Seksuaalirikostapauksissa, joissa asianomistaja on tiedossa, ulkomaalaisten asianomistajien määrä nousi alkuvuonna lähes 67 prosenttia (52 tapausta) edellisen vuoden tammi-kesäkuuhun verrattuna.