keskiviikko 17. elokuuta 2016

MTV: Turkin pakolaissopimus tyrehdyttää ihmisvirtoja Eurooppaan – Asiantuntija: Ilmapiiri kiristynyt entisestään

MTV: Turkin pakolaissopimus tyrehdyttää ihmisvirtoja Eurooppaan – Asiantuntija: Ilmapiiri kiristynyt entisestään 17.8.2016

Turkin vallankaappausyritystä seuranneiden tapahtumien aikana myös EU:n ja Turkin välinen pakolaissopimus on kyseenalaistettu tiukasti.

Maaliskuussa Turkin kanssa solmitun sopimuksen mukaan Kreikkaan laittomasti tulleet siirtolaiset palautetaan Turkkiin. Vastaavasti EU ottaa syyrialaisia suoraan Turkin leireiltä ja vauhdittaa Turkin viisumivapausneuvotteluja.

Lisäksi EU on luvannut maksaa Turkille miljardeja euroja pakolaistilanteen hoitamiseksi Turkissa.

Suomen Pakolaisavun viestintäpäällikön Kaisa Väkiparran mielestä ihmisoikeusjärjestöjenkin ankarasti kritisoima sopimus on epäonnistunut.

– Eihän se missään vaiheessa ole oikein toiminut. Massapalautetaan ihmisiä katsomatta sitä, onko heillä tarvetta kansainväliseen suojeluun. Lisäksi sopimuksen tavoite kitkeä erittäin vaarallisia merimatkoja ei ole pitänyt, sillä hukkuneita on tänä vuonna ollut jo tuhansia, Väkiparta kritisoi MTV Uutisten erikoishaastattelussa keskiviikkona.

Sopimus tyrehdyttänyt pakolaisvirran

Suomen suuntautuva pakolaisvirta on tyrehtymään päin. Väkiparta sanoo, että se johtuu EU:n ja Turkin sopimuksesta, mutta myös siitä, että Suomen ja Turkin välissä on monta muuta maata, jotka ovat ottaneet käyttöön rajatarkastukset.

– Rajat on pistetty kiinni, ja pakotettu heitä hakemaan niistä maista turvapaikkaa. Myös Suomi valvoo rajojaan tiukemmin kuin ennen, Väkiparta sanoo.

Väkiparran mukaan sopimus tarkoittaa Suomen osalta sitä, ettei maalla ole enää omaa pakolaiskiintiötä.

– Otetaan EU:n kanssa yhteisesti sovitusti Turkista sekä EU:n yhteisestä kiintiöstä. Muut jätetään oman onnensa nojaan, Väkiparta sanoo.

"Kilpajuoksu maiden välillä"

Väkiparran mukaan 65 miljoonaa ihmistä on tällä hetkellä paossa. Valtaosa heistä on vielä oman maansa sisällä.

– Jos viime vuonna Eurooppaan asti tuli vain miljoona pakolaista, on selvää, että suurin osa on omien maidensa naapurimaissa, ei EU-alueella, Väkiparta sanoo.

Turvallisia keinoja EU:n alueelle pääsemiseksi ei enää ole Turkin porttien sulkeuduttua.

– Ihmiset hakeutuvat muille reiteille. Siinä on salakuljettajilla iso rooli.

Ilmapiiri on kiristynyt entisestään Euroopassa. Myös Suomi lähettää Väkiparran mukaan koko ajan politiikallaan viestejä. Esimerkiksi perheenyhdistäminen on tehty Suomessa lähes mahdottomaksi tulorajavaateiden myötä.

– Tässä on sellainen kilpajuoksu maiden välillä, kuka nopeiten ehtii muuttaa säännöksiä, ettei maahan saapuisi enää pakolaisia, Väkiparta myöntää.

Väkiparta penää suhteellisuudentajua kiihtyneessä pakolaiskeskustelussa.

– Eurooppaan on tullut vain miljoona ihmistä, kun asukkaita on monta kymmentä miljoonaa. Esimerkiksi miljoona syyrialaista meni neljän miljoonan asukkaan Libanoniin. Emme myös muista, että myös suomalaiset ovat olleet joskus itsekin pakolaisia ja siirtolaisia, hän sanoo.