tiistai 19. heinäkuuta 2016

Ilta-Sanomat: Jopa 14 000 euroa kuukaudessa – näin alaikäisten turvapaikanhakijoiden edustajat tienaavat

Ilta-Sanomat: Jopa 14 000 euroa kuukaudessa – näin alaikäisten turvapaikanhakijoiden edustajat tienaavat 19.7.2016

Valtio on maksanut turvapaikanhakijan edustajalle jopa 14000 euroa kuussa vailla pätevyysvaatimuksia. Viranomainen pelkää, että lapsilla rahastetaan.

ALAIKÄISTEN turvapaikanhakijoiden edustajat ovat tienanneet suuria summia.

Ilman huoltajaa Suomeen tuleva ulkomaalainen lapsi on alaikäisenä vajaavaltainen, joten hän tarvitsee avukseen edustajan turvapaikka- ja perheenyhdistämisprosessissa ja muissa hallinto- ja tuomioistuinasioissa.

Kovimman kuukausitilin tehneelle edustajalle Maahanmuuttovirasto maksoi viime huhtikuussa 14 570 euroa palkkiota. Seuraaviksi suurimmat yksittäiset kuukausipalkkiot olivat 10 790 euroa ja 8 540 euroa. Summiin ei sisälly matkakorvauksia.


EDUSTAJAN tehtävään ei ole määritelty koulutus- tai pätevyysvaatimuksia.

Ilta-Sanomat sai Maahanmuuttovirastolta viittä eniten tienannutta edustajaa koskevat maksutiedot joulukuun 2015 alusta kesäkuun 2016 loppupuolelle.

Eniten tienannut sai palkkiota ja matkakorvauksia kyseisenä aikana 49 196 euroa, eli kuukausittain keskimäärin yli 7 000 euroa. Toiseksi suurimmat palkkiot ja korvaukset olivat 42 480 euroa, keskimäärin reilut 6 000 euroa kuussa.

Kaikkiaan edustajapalkkioita oli maksettu Maahanmuuttovirastosta 1.12.2015–17.6.2016 yhteensä 712 200 euroa.

Palkkioiden suuruuteen vaikuttaa merkittävästi, kuinka monta lasta edustajalla on edustettavana.

Maahanmuuttoviraston mukaan edustettavien määrä ei saisi ylittää kymmentä, mutta sitten viime syksyn on joillain edustajilla ollut samaan aikaan useita kymmeniä edustettavia.

Eniten tienanneen edustajan viime joulukuusta alkaen saamat palkkiot ja korvaukset perustuivat yhteensä yli 65 lapsen edustamiseen.


LAPSIASIAVALTUUTETTU Tuomas Kurttila on huolissaan edustajajärjestelmän toimivuudesta.

– Osalla lapsista edustaja jää hyvin etäiseksi, eli käytännössä lapsella ei ole yhteyttä omaan edustajaansa, Kurttila sanoo Ilta-Sanomille.

Kurttilan mukaan taustalla on se, että joillakin edustajilla on edustettavina suuri määrä lapsia.

– Suositus on, että olisi enimmillään kymmenen lasta, mutta edustajilla voi olla useita kymmeniä lapsia.

Kurttilan mukaan voi olla myös, että edustajien koulutuksessa on puutteita. Kurttila on esittänyt Suomen hallitukselle kesäkuussa tekemässään arviossa, että viranomainen selvittäisi, liittyykö turvapaikanhakijalasten edustamiseen väärinkäytöksiä ja rahastamista.

– Esitän, että Valtiontalouden tarkastusvirasto tekisi tarkastuksen liittyen tähän edustajatoimintaan ja sen toimivuuteen. Eli toimiiko tämä ja kuinka paljon tähän voi liittyä väärinkäyttöä, jossa laskutetaan, mutta lapsen todellista edustamista ei tapahdu.

Vastaanottokeskus, jonka asukkaaksi yksin tullut turvapaikanhakijalapsi on rekisteröity, laittaa vireille lasta koskevan edustajahakemuksen. Edustaja määrätään lapselle käräjäoikeudessa.


VALTIONEUVOSTON asetuksen mukaan edustajan tuntipalkkio on 45 euroa. Edustajalle maksetaan palkkiota laeissa määritellyn tehtävän hoitamiseen käytetyn tosiasiallisen ajan perusteella.

Lisäksi hänelle korvataan muun muassa tavanomaiset toimistokulut, valtion matkustussäännön mukaiset matka- ja majoituskulut sekä päiväraha ja ansionmenetyksiä.

Edustaja voi hankkia alaikäiselle turvapaikanhakijalle lakimieskoulutuksen saaneen avustajan antamaan oikeusapua.

Edustajan tehtävänä on tuoda esiin lapsen näkemys ja mielipide sekä oma arvionsa lapsen edusta. Edustajan keskeisenä tehtävänä on myös valvoa yleisesti lapsen etua lapsen asumisessa ja muissa erilaisissa elämäntilanteissa.

Kurttilan arvioista edustajajärjestelmään liittyvistä ongelmista kertoi aiemmin Etelä-Suomen Sanomat.

”Kymmentä edustettavaa ei pidä ylittää”

MAAHANMUUTTOVIRASTON kehitysjohtajan Mikko Välisalon mukaan viime vuoden poikkeuksellisten suuren turvapaikanhakijoiden määrän vuoksi yksittäisille edustajille tuli kymmeniä edustettavia lapsia.

Nyt edustettavien määriä pyritään saamaan pienemmiksi.

– Olemme nyt saaneet ohjeistettua vastaanottokeskuksia, ettei kymmenen edustettavan määrää pidä ylittää, Välisalo sanoo.

Myös kuluja pyritään saamaan pienemmäksi, ja niihin liittyvää ohjeistusta on määrä päivittää.

Laissa ei ole eritelty mitään koulutus- tai pätevyysvaatimuksia edustajille.

– Ei tehtävään kuitenkaan oteta ketä tahansa, vaan asiaan liittyy vastaanottokeskuksen arvio.

Maahanmuuttoviraston mukaan edustajia on yleensä pyritty rekrytoimaan sosiaalisektorilta ja erityisesti työkokemusta lastensuojelussa on pidetty hyvänä.