perjantai 1. heinäkuuta 2016

Aamulehti: Poliisi otti 22-vuotiaan epäillyn kiinni: kolmea puukotettiin Korsossa

Aamulehti: Poliisi otti 22-vuotiaan epäillyn kiinni: kolmea puukotettiin Korsossa 1.7.2016

Itä-Uudenmaan poliisi otti perjantain vastaisena yönä kiinni 22-vuotiaan ulkomaalaisen miehen, jota epäillään kolmesta Vantaan Korsossa torstai-iltana tapahtuneesta puukotuksesta.

Itä-Uudenmaan poliisilaitos sai torstaina viiden maissa hätäkeskukselta tiedon, että Vantaan Korsossa on puukotettu kahta henkilöä kaupan edessä. Maassa makasi kaksi naista, iältään 31- ja 36-vuotiaat, joilla kummallakin oli ylävartalossa muutamia viiltohaavoja. Vammat eivät olleet hengenvaarallisia.

Sivulliset kertoivat, että paikalla oli liikkunut mies pitkän veitsen kanssa.

Pian poliisi sai tiedon, että junaradan toisella puolella oli tapahtunut kolmas puukotus. 28-vuotiasta oli puukotettu jalkoihin. Hän oli poliisin mukaan lähtenyt . Hän oli tämän hetken tiedon mukaan lähtenyt seuraamaan epäiltyä puukottajaa kaupalta ja joutunut itsekin uhriksi. Kolmas puukotuksen uhri on 28 vuotias mies. Hän oli poliisin mukaan lähtenyt seuraamaan puukottajaa kaupalta.

Kello kolmen aikaan yöllä poliisin etsintä tuotti tulosta, kun paikallisesta ravintolasta soitettiin hätäkeskukseen. Yksi asiakkaista oli kertonut puukottaneensa aiemmin illalla useita henkilöitä. Partio meni paikalle ja otti kiinni 22-vuotiaan miehen epäiltynä törkeään pahoinpitelyyn.

Puukotusten motiivi on edelleen epäselvä. Poliisi jatkaa tutkintaa tänään, kun epäiltyä kuulustellaan. Kaikki kolme uhria ovat saaneet hoitoa vammoihinsa ja poliisi pyrkii kuulemaan heitä myös tänään.