tiistai 12. huhtikuuta 2016

Yle: Suomen mepit: Turvapaikoista päättäminen kannattaisi antaa EU:n tehtäväksi

Yle: Suomen mepit: Turvapaikoista päättäminen kannattaisi antaa EU:n tehtäväksi 12.4.2016

Vain kaksi Euroopan parlamentin suomalaisjäsentä haluaa ehdottomasti pitää kiinni jäsenmaiden omasta turvapaikkapolitiikasta. Ylen kyselyssä enemmistö mepeistä kannatti myös sitovia turvapaikkakiintiöitä EU-maille.

Suomalaismepeistä peräti 11 13:sta antaisi EU:lle lisää valtaa turvapaikkapolitiikassa. Kaikkien kanta ei ole varauksettoman myönteinen, mutta he kuitenkin pitävät yhteistä järjestelmää nykyjärjestelmää parempana.

Suomalaiset europarlamentaarikot olisivat valmiita siihen, että turvapaikoista päätettäisiin koko Euroopan unionin kesken samoin säännöin. Päätöksenteko voisi myös tapahtua muualla kuin jäsenmaissa, toisin kuin nykyisin. Turvapaikkapäätöksistä voisivat huolehtia EU:n yhteinen turvapaikkavirasto tai rajojen järjestelykeskukset.

Europarlamentaarikkojen kannat ovat rohkeampia kuin jäsenmaiden ja EU-komission. Komissio pitää keskitettyä päätöksentekoa parhaana mutta toistaiseksi epärealistisena vaihtoehtona EU-maille. Se ei usko, että jäsenmaat hyväksyisivät yhteistä turvapaikkapolitiikkaa.

Suomen meppien mielestä yhteiset säännöt vähentäisivät turvapaikanhakijoiden hakeutumista vain muutamiin EU-maihin.

Näin mepit perustelevat kantaansa:

KYLLÄ:

"Yhteiset, valvotut ulkorajat ja sisärajojen poistaminen Schengenissä ovat looginen syy siirtyä vihdoin yhteiseen turvapaikkapolitiikkaan." Heidi Hautala (vihr. / Greens)

"Jos yhteistä turvapaikkapolitiikkaa ei saada aikaan, jäsenvaltiot rakentavat omia aitoja ja muureja" Liisa Jaakonsaari (sd. / S&D)

"Kriteerien ja ehtojen pitäisi olla kaikkialla samanlaiset. Kannatan yhteistä politiikkaa kuitenkin vain siinä tapauksessa, että kyseinen politiikka on äärimmäisen tiukkaa." Jussi Halla-aho, (ps. / ECR)

"Tilanne on saatava takaisin hallintaan. EU:n kannalta yhteinen turvapaikkapolitiikka voi olla mielekäs, mutta ei välttämättä Suomen." Pirkko Ruohonen-Lerner, (ps. / ECR)

"Syksyllä 2015 Suomeen tuli erittäin suuri määrä turvapaikanhakijoita osittain siksi, että tulijoiden keskuudessa Suomi nähtiin maana, josta turvapaikan tai perheenyhdistämisen voi saada helpommin kuin muualta." Anneli Jäätteenmäki, (kesk. / Alde)

"On kaikkien jäsenmaiden kannalta viisaampaa auttaa rajavaltioita selviytymään haasteellisesta tilanteestaan kuin päästää koko Eurooppa hallitsemattomaan tilaan." Petri Sarvamaa (kok. / EPP)

EI:

"Järjestelmästä tulisi varmaan aika virkavaltainen." Nils Torvalds, (r. / Alde)

"Ei. Nykyisenkaltainen koordinaatio riittää." Paavo Väyrynen, (kesk. / Alde)

Komission kannattamilla pysyvillä kiintiöillä kannattajansa ja vastustajansa

EU-komission mielestä yhteiseen turvapaikkajärjestelmään on vielä pitkä matka. Sen sijaan komission mielestä pitäisi siirtyä malliin, jossa kaikkia jäsenmaita sitovat pakolliset, pysyvät turvapaikanhakijakiintiöt.

Maat päättivät viime syksynä 160 000 turvapaikanhakijan jakamisesta kiintiöin, mutta jäsenmaat eivät ole toteuttaneet siirroista kuin murto-osan.

Suomalaismeppien enemmistö kannattaa jäsenmaille pysyviä turvapaikanhakijakiintiöitä. Jos kiintiöistä päätetään, myös parlamentti osallistuu lain säätämiseen.

Vastustajat epäilevät, että kiintiöt eivät toimi tai että päätösvalta liukuu Euroopalle.

KYLLÄ:

"Kysymystä on pakko alkaa lähestyä jäsenmaille asetettavien sitovien tavoitteiden näkökulmasta, jotta jäsenmaiden venkoilu saadaan loppumaan." Merja Kyllönen, (vas. / Gue)

"Vapaaehtoisuuteen perustuvan järjestelmän heikkoudet on kuitenkin selkeästi jo nähty." Sirpa Pietikäinen. (kok. / EPP)

"Dublin-sopimus ei sovi nykytilanteeseen eikä siitä myöskään pidetä kiinni. Yhdessä sovitut kiintiöt ovat tällä hetkellä paras tapa varmistaa, ettei minkään maan, myöskään Suomen, osaksi koidu enempää kuin se pystyy kantamaan ja että turvapaikanhakijoille voidaan taata hyvä ja riittävän nopea käsittelyprosessi siellä, missä hänen hakemuksensa käsitellään." Miapetra Kumpula-Natri, (sd. / S&D)

EI:

"Nyt täytyy ensi saada tilapäinen jako toimimaan ja päästä kriisistä eteenpäin, ennenkuin on mahdollista sopia pysyvämmästä ratkaisusta." Henna Virkkunen, (kok. / EPP)

"EU:lle ei myöskään pidä antaa lisää toimivaltaa tällä alueella, vaan kiintiöiden pitää perustua jäsenmaiden omiin päätöksiin." Hannu Takkula (kesk. / Alde)