keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Yle: Suomeen suunnitellaan halal-teurastamoa – nylkisi 10 000 lammasta vuodessa

Yle: Suomeen suunnitellaan halal-teurastamoa – nylkisi 10 000 lammasta vuodessa 6.4.2016

Teurastamolle on syntynyt tarvetta, koska halal-lihan kysyntä on kasvanut Suomessa muslimien maahanmuuton vuoksi. Halal-teurastukset tehtäisiin Suomen lakien mukaan, tainnuttamalla eläimet ennen veren laskua.



Suomeen on suunnitteilla ensimmäinen muslimien käyttämään halal-lihaan keskittyvä teurastamo. Hanketta vievät eteenpäin kolme Helsingissä asuvaa irakilaisveljestä.

Teurastamolle on jo katsottu sopivat tilat Kankaanpäästä Satakunnassa. Teurastamon tavoitteena on nylkeä 10 000 lammasta vuodessa. Tarpeen mukaan myös nautoja teurastetaan.

Hankkeen puuhamies Karrar al-Hello kertoo, että teurastamolle on syntynyt tarvetta, koska halal-lihan kysyntä on kasvanut Suomessa muslimien maahanmuuton vuoksi.

– Suomessa ei vielä ole halal-teurastamoa mikä kattaisi tietyn yhteiskunnan tarpeita, al-Hello sanoo.

Tällä hetkellä lähes kaikki Suomessa myytävä halal-liha tuodaan ulkomailta.

– Meiltä lähtee Suomesta koko ajan rahaa ulkomaille halal-teurastusta varten. Halal-teurastuksen voisi tehdä Suomessakin, koska meillä on erittäin terveet lampaat.

– Tarkoitus on myös luoda työpaikkoja Suomeen. Teurastamo nostaa lampaiden tuotantoa huovattavasti, al-Hello lisää.

Ilman tainnutusta ei teurasteta

al-Hello painottaa, että halal-teurastukset tehtäisiin Suomen lakien mukaan, tainnuttamalla eläimet ennen veren laskua. Yleensä halal-lihaan liittyy tapa teurastaa eläin ilman tainnuttamista.

al-Hellon mukaan teurastamon käyttämän halal-menetelmän ainoa ero suomalaiseen teurastustapaan on sen uskonnollinen rituaali.

Siinä teurastaja on islaminuskoinen henkilö, joka lausuu lauseen, jolla hän ottaa "luojalta luvan eläimen teurastukseen". Tämän jälkeen hän suuntaa eläimen Mekkaan päin ja avaa kaulan.

– Tällöin se on vain nimeltään halal-teurastus, mutta muutoin aivan normaali teurastus, al-Hello kertoo.

Halal-teurastamo on ollut Suomessa mietintäasteella jo vuosikausia, vaikka lihan kysyntä on kasvanut tasaisesti. Hanketta ovat viivästyttäneet al-Hellon mukaan ennakkoluulot.

– Lampureilla on ollut ennakkoluuloja halal-teurastuksesta, kun he eivät ole kunnolla tienneet mitä se on. Nyt lammasyhdistyksestä ja lampureiden keskuudesta on sanottu, että meidän tarjoama sopimus kuulostaa hyvältä ja turvalliselta.

al-Hello sanoo, että teurastamon toiminta alkaisi vasta ensi vuonna, koska lampaiden kasvatuskausi on jo tältä vuodelta ohi.