torstai 14. huhtikuuta 2016

Yle: Joukkotappelu siirtymässä syyteharkintaan – taustalla pitserioiden reviirikiista

Yle: Joukkotappelu siirtymässä syyteharkintaan – taustalla pitserioiden reviirikiista 14.4.2016

Keskusrikospoliisin tutkinta Oulun Toppilassa alkuvuodesta tapahtuneesta joukkotappelusta on loppusuoralla.

Keskusrikospoliisin rikoskomisario Jukka Nurmenniemen mukaan juttu siirtyy syyteharkintaan lähiaikoina.

– Vangittuina on edelleen kolme ulkomaalaistaustaista miestä, joista kahta epäillään tapon yrityksestä ja yhtä törkeän pahoinpitelyn yrityksestä, Jukka Nurmenniemi kertoo.

Nurmenniemen mukaan pitseriassa tapahtuneen joukkotappelun syynä on ollut pitseriayrittäjien välinen reviirikiista.

Talousrikosjutun tutkinta vielä kesken

Keskusrikospoliisi on tutkinut myös laajaa talousrikosvyyhteä, jolla Jukka Nurmenniemen mukaan on kytkentöjä pitserian pitämiseen.

Jutussa on useita rikosnimikkeitä, kuten törkeä petos ja törkeä veropetos sekä kiskonnantapainen työsyrjintä ja rekisterimerkintärikos.

– Jutussa on epäiltynä yksi varsinainen päätekijä. Tutkinta on jo aika pitkällä, mutta vielä kesken, Jukka Nurmenniemi sanoo.

Talousrikosjuttuun liittyvä törkeä kiristys on siirtynyt jo syyttäjälle syyteharkintaan.