torstai 21. huhtikuuta 2016

Verkkouutiset: Suomalaismoskeijan imaami IS:ssa: Naiskassan kättä ei saa hipaistakaan kaupassa

Verkkouutiset: Suomalaismoskeijan imaami IS:ssa: Naiskassan kättä ei saa hipaistakaan kaupassa 21.4.2016
Ilta-Sanomat: Mellunmäen moskeijan imaami: Naista ei sovi kätellä – näin kassalla menetellään vaihtorahan kanssa

Helsinkiläisen moskeijan imaamin mukaan kaikki fyysinen kontakti vastakkaisen sukupuolen kanssa on kiellettyä, jos hän ei ole puoliso tai lähisukulainen.

Ilta-Sanomat on haastatellut Mellunmäen moskeijan imaami Abbas Bahmanpouria. Hänen mukaansa "suurin osa uskonoppineista kieltää kaiken fyysisen kontaktin vastakkaisen sukupuolen kanssa, jos hänen kanssaan ei ole naimisissa tai jos hän ei ole lähisukulanen".

Vähemmistön mielipide imaamin mukaan on, että toista osapuolta saa kätellä, ettei tule loukanneeksi. Bahmanpour ei itse kättele vastakkaista sukupuolta.

– Ei siitä pitäisi kenenkään loukkaantua. Kyllä muitakin kulttuureja pitää kunnioittaa, hän sanoo.

Imaamin mukaan "raja vedetään selkeästi, ettei tule mitään epäselvyyksiä".

– Muuten voi mennä niin, että jos saa kätellä, saanko halata, jos saa halata, saanko suudella, jos saa suudella, niin saanko jotain ja niin pois päin.

Imaami Abbas Bahmanpourin mukaan kaupassakaan muslimimies ei saisi koskea naismyyjän kättä kuittia tai vaihtorahaa annettaessa. Se onnistuu yleensä helposti.

– Yleensä he laittavat rahan käteen niin, että siinä on seteli tai kuitti alla tai tiputtavat rahan pöydälle.

Suomen islamilaisen neuvoston varapuheenjohtaja Pia Jardi sanoo huomanneensa, että muslimien pitämissä kaupoissa vaihtorahat laitetaan aina tiskille. Hänen mukaansa muslimeilla on kättelystä erilaisia tulkintoja.

Sveitsissä on herättänyt huomiota tapaus, jossa muslimipoikien kansalaisuusprosessi keskeytettiin heidän kieltäydyttyään kättelemästä naisopettajia.

___________________________________

Ilta-Sanomat: Mellunmäen moskeijan imaami: Naista ei sovi kätellä – näin kassalla menetellään vaihtorahan kanssa

OSA muslimeista ei koske tai kättele koskaan vierasta vastakkaisen sukupuolen edustajaa. Säännöistä on erilaisia tulkintoja myös Suomessa.

– Suurin osa uskonoppineista kieltää kaiken fyysisen kontaktin vastakkaisen sukupuolen kanssa, jos hänen kanssaan ei ole naimisissa tai jos hän ei ole lähisukulainen, helsinkiläisen Mellunmäen moskeijan imaami Abbas Bahmanpour kertoo.

Bahmanpourin mukaan jotkut tekevät poikkeuksen ja kättelevät, jos tapa kuuluu toisen maan kulttuuriin.

– Jos se loukkaa toista osapuolta, saa kätellä, ettei tule häntä loukanneeksi. Mutta tämä on vähemmistön mielipide, Bahmanpour selventää.

Mellunmäen moskeijan imaami kertoo, ettei itse kättele vastakkaista sukupuolta. Tähän asti kaikki ovat sen ymmärtäneet, kun asian on kohteliaasti esittänyt, Bahmanpour vakuuttaa.

– Eihän sitä ole pakko kätellä. Jos on vaikka flunssa, niin onhan se ihan ymmärrettävää. Ei siitä pitäisi kenenkään loukkaantua. Kyllä muitakin kulttuureja pitää kunnioittaa.


IMAAMIN mukaan kättelyn välttäminen perustuu islamin siveellisyyssäädöksiin, joiden tarkoituksena on, että esiaviollisia suhteita ja avioliiton ulkopuolisia suhteita vältetään.

– Islamissa on aika tarkat ja tiukat siveellisyyssäännöt, jotka säätelevät, miten pitäisi yhteiskunnassa toimia. Yksi on se, että kokonaan pidättäydytään fyysisestä kontaktista, eikä vaan seksistä. Raja vedetään selkeästi, ettei tule mitään epäselvyyksiä. Muuten voi mennä niin, että jos saa kätellä, saanko halata, jos saa halata, saanko suudella, jos saa suudella, niin saanko jotain ja niin pois päin, Bahmanpour selittää.

Kaupassakaan muslimimiehen ei tulisi koskea naismyyjän kättä esimerkiksi vaihtorahaa annettaessa. Imaamin mukaan vaihtorahan antaminen onnistuu ilman kosketusta helposti.

– Yleensä he laittavat rahan käteen niin, että siinä on seteli tai kuitti alla tai tiputtavat rahan pöydälle. Eihän siinä tule käteltyä.

Monissa muslimien pitämissä kaupoissa vaihtorahat laitetaan aina tiskille, Suomen islamilaisen neuvoston varapuheenjohtaja Pia Jardi on huomannut.

– Jos menen kauppaan, jossa on mieskassa ja muslimi, niin yleensä he asettavat rahan koskettamatta käteeni. Muslimit osaavat antaa rahan koskettamatta tai sitten he laittavat rahan johonkin tiskille ja antavat kuitin, Jardi kuvailee.

Jardin mukaan muslimit suhtautuvat kättelemiseen eri tavoin: on olemassa yksi vakaa kanta, jonka mukaan ei voi kätellä, mutta toiset kättelevät.

– Se riippuu siitä, miten ihminen itse tulkitsee asian. Tästä on erilaisia tulkintoja, Jardi sanoo.

Vaikka kätteleminen on Suomessa yleinen tapa tervehtiä, ei kättelemisestä kieltäytymällä riko mitään lakia, Jardi huomauttaa.

– Jotkuthan kieltäytyvät kättelemästä, koska haluavat esimerkiksi välttää bakteereja.


TAMPEREEN yliopiston Lähi-idän ja islamin tutkija Susanne Dahlgrenin mukaan valtiotasolla kättelemisestä kieltäydytään vain Iranissa. Muutama vuosi sitten asia nousi tapetille, kun Iranin suurlähettiläs kieltäytyi Linnan juhlissa kättelemästä Jenni Haukiota. Muutoin kielto on maailman muslimien parissa harvinainen, Dahlgren sanoo.

– Kättelemisen kieltäminen ei ole yleinen islamiin liittyvä käytäntö. Se on moderniin aikaan liittyvä ilmiö, koska kättely ylipäätään tervehtimismuotona on aika moderni, Dahlgren kertoo.

Iranissa tapakäytännöt tiukentuivat islamilaisen vallankumouksen jälkeen.

– Tälle ei ole olemassa mitään varsinaista islamin teksteihin liittyvää suoraa kytköstä. Se on hyvin tulkinnanvarainen asia, millä tavalla naiset ja miehet, jotka eivät ole sukulaisia keskenään, voivat olla tekemisissä.


DAHLGRENIN mukaan kaikista tiukimpien tulkintojen mukaan mies ja nainen eivät saa olla missään tekemisissä keskenään.

– Tästä tulee naisten vartalon, kasvojen ja jopa silmien peittämisen ajatus. Nämä eivät ole mitään yleisiä tulkintoja, jotka kaikki muslimit jakaisivat.

Vallalla olevat tavat vaihtelevat eri maissa. Dahlgrenin mukaan esimerkiksi jossain Pohjois-Afrikan muslimimaissa naiset ja miehet voivat tervehtiä vaihtamalla poskisuudelmia keskenään. Sen sijaan esimerkiksi Irak oli ennen Yhdysvaltojen miehitystä hyvin tasa-arvoinen yhteiskunta.

– Vuoden 2003 jälkeen naisten peittävä pukeutuminen on lisääntynyt ja naiset on siirretty pois työmarkkinoilta. Naiset ovat joutuneet miehityksen ja sodan seurauksena kodin privaattiin.