sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Kymen Sanomat: Mäntyniemen yhteenotto alkoi kahden perheen välienselvittelystä — ”Kolhuilla ja naarmuilla selvittiin”

Kymen Sanomat: Mäntyniemen yhteenotto alkoi kahden perheen välienselvittelystä — ”Kolhuilla ja naarmuilla selvittiin” 17.4.2016

Pyhtään Mäntyniemen vastaanottokeskuksessa illansuussa ollut tappelu oli kahden perheen välienselvittelyä, johon liittyi muitakin keskuksen asukkaita. Yhteenoton syy liittyy perheiden sisäisiin asioihin, kertoo vastaanottokeskusta ylläpitävän Kotouma Oy:n toimitusjohtaja Lari Christensen.

Hänen mukaansa tilanne rauhoittui kun poliisit tulivat paikalle ja osapuolet ohjattiin omiin huoneisiinsa. Poliisit hälytettiin noin kello 17.

Paikalle tulleen ambulanssin kyytiä ei tarvinnut kukaan.

— Kolhuilla ja naarmuilla tästä selvittiin, Christensen toteaa.

Hänen mukaansa erimielisyyksiä syntyy aika pienistä asioista kun vastaanottokeskuksessa asutaan tiiviisti suljetussa yhteisössä.

— Sitten kun roihahtaa, asioita on selvittämässä useita ihmisiä.