keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Karjalainen: Asiantuntija: Mediasta on tullut rasismikiistan osapuoli

Karjalainen: Asiantuntija: Mediasta on tullut rasismikiistan osapuoli 6.4.2016

Niin media kuin viranomaiset ovat kompuroineet pakolaistulvasta kertoessaan, arvioi viestinnän asiantuntija Pasi Kivioja Viestintätoimisto Luotsista.

Luotsi järjestää toukokuussa Helsingissä #Kriisi 2016 -seminaarin, jossa keskustellaan kriisiviestinnän perusteista ja puhutaan myös siitä, mikä pakolais- ja maahanmuuttokriisin viestinnässä meni pieleen.

– Median pitäisi olla neutraali toimija, mutta siitä on tullut rasismikiistan osapuoli. Yleisön silmissä vastakkain ovat niin sanottu suvakkimedia ja valemedia, jota edustaa esimerkiksi MV-sivusto. Suuri joukko yleisön edustajista ei enää luota perinteiseen mediaan, tutkijoihin tai poliisiin, koska huomion vievät vastakkainasettelu ja leimakirveiden heittely, Kivioja sanoo.

Kiviojan mielestä rasismista on vaikea viestiä, koska sen määrittely riippuu ihmisestä. Pakolaiskriisin aikana uudenlainen medialukutaito on ollut hukassa yleisöltä ja toimittajilta. Sosiaalisessa mediassa väärä tieto leviää sekunneissa eteenpäin, eivätkä toimittajatkaan ole aina tarkistaneet faktoja väitteen taustalla, vaan julki on mennyt perätöntä tietoa.

Kiviojan mielestä yleisön ei voi odottaa tuntevan journalistin ohjeita tai viranomaisten salassapitovelvollisuuksia, jotka vaikuttavat siihen, mitä ja miten uutisoidaan. Nämä seikat pitäisi avata lukijoille.

– Olennaisinta kriisiviestinnässä on faktoissa pysyminen, neutraalius ja tasapuolisuus, sekä pelkojen lievittäminen.

Kiviojan mukaan muissakin pakolaistulvan kohdanneissa Euroopan maissa on käyty samanlaista keskustelua kuin Suomessa. Suomessa ei olla mitenkään poikkeuksellisen rasistisia.

– Sekin tiedetään tutkimusten perusteella, että koulutustaso korreloi maahanmuuttokielteisyyden kanssa. Mitä korkeampi koulutus, sitä myönteisempi asenne maahanmuuttoon.

Vuoden 2014 loppuun mennessä 3 213 533 henkeä eli 70 prosenttia 15 vuotta täyttäneistä oli suorittanut tutkinnon perusasteen jälkeen, kertoo Tilastokeskus.

Kivioja antaa medialle myös kiitosta. Se on aktiivisesti kitkenyt huhuilta siipiä ja uutisoinut myös asioiden oikean laidan niiden selvittyä.

– Jos jotain asiaa ei kerrota, syntyy tyhjiö, jonka valemedia sitten täyttää.

Lue lisää keskiviikon Karjalaisesta.