keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Iltalehti: Vihdin tyttöjen ahdistelusta seksuaalirikossyytteet kahdelle

Iltalehti: Vihdin tyttöjen ahdistelusta seksuaalirikossyytteet kahdelle 13.4.2016

Kolme 14-15-vuotiasta vihtiläistyttöä päätyi tekemisiin kolmen turvapaikanhakijan kanssa paikallisen kaupan edessä marraskuussa.

Tapaus tallentui valvontakameran tiedostoihin. Poliisin mukaan tallenteelta ei sinänsä näy, että tyttöjä olisi ahdisteltu. Tallenteen mukaan menevät juttelemaan turvapaikanhakijoiden kanssa. Osa heistä myös halaa toisiaan.

Asiasta nousi kuitenkin rikostutkinta, ilmeisesti osin tyttöjen vanhempien ansiosta.

Länsi-Uudenmaan kihlakunnansyyttäjä Saila Tuomala tiedottaa tänään keskiviikkona, että hän on nostanut asiassa syytteen kahta henkilö vastaan. Kolmannelle epäillylle hän sitä vastoin on antanut syyttämättäjättämispäätöksen.

Syyttäjä katsoo, että ensimmäinen miehistä on syyllistynyt kahteen lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Toinen mies syyllistyi niin ikään kahteen lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, mutta myös kahteen seksuaalipalvelujen ostoyritykseen nuorelta.

Haastehakemus on salainen.

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus päättää aikanaan, käsitteleekö se asian salaisena vaiko julkisena.