perjantai 22. huhtikuuta 2016

Ilta-Sanomat: Finnairin matkustamotyöntekijä järjesti 33 ihmistä laittomasti Suomeen – lapsen matka maksoi jopa 30000 €

Ilta-Sanomat: Finnairin matkustamotyöntekijä järjesti 33 ihmistä laittomasti Suomeen – lapsen matka maksoi jopa 30000 € 22.4.2016

Kiinalaismies on epäiltynä törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä.

Rajavartiolaitoksen epäilyn mukaan Finnairilla matkustamotyöntekijänä työskennelleen kiinalaismiehen epäillään salakuljettaneen 33 ihmistä Suomeen ilman vaadittavia viisumeita.

Tutkinnanjohtaja Jyri Siitari sanoo IS:lle, että salakuljetetuista 14 on lapsia.

Rajavartiolaitoksen tiedotteen mukaan kiinalaismies olisi tuonut ihmiset Kiinasta Suomeen 15 eri kerralla.

Siitari luonnehtii tapausta poikkeukselliseksi.

– Kokonaisteko on ollut röyhkeä, härski ja hyvin pitkälle mietitty. Ja toteuttaminen on ollut sitä luokkaa, että tässä on paljon mietitty asioita. Myös (rikoksen) häivyttäminen on mietitty hyvin pitkälle, Siitari sanoo.


SALAKULJETUS tapahtui niin, että työntekijä avasi lennon saapuessa kulkuluvallaan oven, mikä mahdollisti henkilöiden saapumisen Suomeen rajatarkastukset välttäen.

Suomeen tulon jälkeen salakuljetetut ihmiset ovat jatkaneet matkaansa Keski-Eurooppaan.

– Kenenkään ei ole ollut edes tarkoitus jäädä Suomeen, Siitari sanoo IS:lle.

Rikoksesta epäillyn miehen epäillään saaneen huomattavan taloudellisen hyödyn epäillyistä rikoksista.

– Matka on ollut aikuisella vähintään 10 000 euroa ja lapsella se on voinut olla jopa kolminkertainen, eli 30 000 euroa, Siitari sanoo.

Lapsen huomattavasti kalliimpi hintaa johtuu siitä, että lasta on aikuista vaikeampi salakuljettajaa. Epäilty salakuljetus on jatkunut vuodesta 2013. Mies otettiin kiinni helmikuussa Helsinki-Vantaalla. Hän on edelleenkin vangittuna.


EPÄILTY on toiminut yksin, mutta hänen epäillään tehneen teot osana Keski-Euroopassa ja Kiinassa toimivaa järjestäytynyttä rikollisuutta.

Asia on siirretty Itä-Uudenmaan syyttäjänvirastoon syyteharkintaan.

Finnair: Alihankkija yhä yhtiön käytössä

Finnair vahvistaa, että sen lennoilla on työskennellyt törkeän maahantulon järjestämisestä epäilty kiinalaismies.

Mies työskenteli Finnairin lennolla Kiinan valtion omistaman Fasco-yrityksen kautta. Finnairin mediasuhteista vastaavan johtajan Päivyt Tallqvistin mukaan Finnair tekee kaikille miehistön jäsenilleen EU-määräysten mukaisen turvallisuusselvityksen.

Tallqvist sanoo STT:lle, että alihankkijayritys on yhä yhtiön käytössä. Tallqvistin mukaan Kiinasta lennoille työvoimaa palkkaavat yritykset eivät voi käyttää muita yrityksiä.

Muita yksityiskohtia Tallqvist ei kommentoi, koska tutkinta on kesken.