torstai 3. maaliskuuta 2016

Ilta-Sanomat: Itäraja ei vuoda enää – Rajavartiolaitos: ”Viranomaisten toimenpiteet ovat alkaneet puremaan”

Ilta-Sanomat: Itäraja ei vuoda enää – Rajavartiolaitos: ”Viranomaisten toimenpiteet ovat alkaneet puremaan” 3.3.2016

Maahantulijoiden virta on tyrehtynyt Lapin rajanylityspaikoilla, kertoo Rajavartiolaitos.

Rajavartiolaitoksen mukaan Lapin itärajan yli on saapunut laittomasti viime vuoden syyskuusta lähtien yhteensä 1757 henkilöä, jotka ovat anoneet turvapaikkaa Suomesta.

Kuluvana vuonna tulijoita on ollut jo 1063. Tulijavirta on nyt kuitenkin tyrehtynyt.

Rajavartiolaitoksen mukaan maaliskuun kahtena ensimmäisenä päivänä Venäjältä ei ole tullut turvapaikanhakijoita Sallan tai Raja-Joosepin rajanylityspaikoille.

– Viimeisten kahden päivän aikana tilanne on ollut se, mitä on tavoiteltu. Suomen ja Venäjän viranomaisten rikostorjuntatoimenpiteet ovat alkaneet puremaan, Rajavartiolaitoksen apulaispäällikkö kenraalimajuri Ilkka Laitinen toteaa.

Prikaatikenraali Pasi Kostamovaara taas tarkentaa, miksi Rajavartiolaitos puhuu laittomasta maahantulosta.

– Laittomasti rajan yli saapuneella henkilöllä tarkoitetaan sitä, että henkilö on tullut maahan ilman Schengen-viisumia, joka on maahantulon edellytys. Ilman sitä tulevaa voidaan epäillä valtiorajarikoksesta.

Kenraalin mukaa lähtökohtana on ollut, ettei rajan yli saapuvilla henkilöillä ole tarkoituskaan hakea viisumia, saati edellytystä saada sitä.

– Näin ollen maahantulo on lähtökohtaisesti laitonta. Kun henkilö kuitenkin hakee turvapaikkaa, häntä käsitellään turvapaikanhakijana, Kostamovaara sanoo.

Kostamovaara lisää, että rikoslain mukaan turvapaikan hakeminen on myös vapautusperuste valtiorajarikoksessa, joten turvapaikanhakijoita ei tästä tuomita.

Rajavartiolaitoksen näkemyksen mukaan Lapin itärajan laittomassa maahantulossa on kyse ilmiöstä, missä sekä Venäjän viisumijärjestelmää että Suomen ja EU:n turvapaikkajärjestelmää pyritään käyttämään väärin.

Rajavartiolaitos kertoo, että Venäjä on turvallinen maa, josta voi saada kansainvälistä suojelua.