maanantai 15. helmikuuta 2016

Uusi Suomi: Vastaus Jussi Halla-aholle oman ministerin leiristä – 10 000 oleskeluluvan laskelma aukesi

Uusi Suomi: Vastaus Jussi Halla-aholle oman ministerin leiristä – 10 000 oleskeluluvan laskelma aukesi 15.2.2016

Perussuomalaisen oikeus- ja työministerin Jari Lindstömin erityisavustaja Sakari Puisto kertoo Puheenvuoro-blogissaan, miten työ- ja elinkeinoministeriö on päätynyt laskelmaansa oleskeluluvan saavista turvapaikanhakijoista.

Työ- ja elinkeinoministeriö kertoi viime viikolla arvioivansa, että yli 10 000 Suomeen viime syksynä tullutta turvapaikanhakijaa saa myönteisen oleskelulupapäätöksen. Arvio on Puiston mukaan peräisin sisäministeriöltä, joka olettaa, että 30–35 prosenttia turvapaikanhakijoista tulee saamaan myönteisen päätöksen.

Perussuomalaisten europarlamentaarikko Jussi Halla-aho puolestaan tyrmäsi hallituksen arvion torstaina ja sanoi laskeneensa, että myönteisen päätöksen saaneita olisi viime vuodelta 25 000. Halla-aho piti hallituksen laskelmaa ylioptimistisena.

Puisto kertoo nyt päättäneensä avata laskelmaa, koska on saanut siitä runsaasti kyselyitä.

– Vuonna 2015 maahan saapui 32478 turvapaikanhakijaa. Myönteisiä päätöksiä on tehty 2340 ja kielteisiä 1510, Puisto kirjoittaa.

Lisäksi rauenneita hakemuksia on nyt jo yli 4100 ja tutkimatta jätettyjä 1600, hän jatkaa.

– Kun nämä vähennetään viime vuoden tulijoiden määrästä, saadaan 25000. Tästä joukosta raukeaa tällä hetkellä 20-30 päivässä vapaaehtoisten paluun johdosta ja jos oletetaan että myönteisten päätösten osuus kielteisiin realisoituu 50 % kieppeille, ja osa jätetään yhä tutkimatta, reilun 10000 oleskeluluvan arvio on karkeasti mallillaan vuonna 2015 tulleille turvapaikanhakijoille, Puisto kirjoittaa.


Jussi Hallaaho

Mainitsen ennakkotietona huomisesta puheenvuorostani vielä yhden seikan.
Julkisuudessa toistellaan nyt papukaijana sisäministeriön arviota, että n. kolmannes viime vuonna tulleista, eli 10 000 henkeä, saisi myönteisen turvapaikkapäätöksen.

Tämä luku perustuu aiempien vuosien toteutumaan. Tuolloin kokonaismäärät olivat kuitenkin paljon pienempiä, ja huomattavan suuri suhteellinen osuus turvapaikanhakijoista oli venäläisiä, ukrainalaisia, albaaneja ja kosovolaisia. Nämä saivat järjestäen kielteisiä päätöksiä ja laskivat yleistä hyväksymisprosenttia.

Viime vuoden tulijoista 85% oli irakilaisia, afgaaneja ja somaleja. Näiden kansalaisuuksien hyväksymisaste on Maahanmuuttoviraston uusimpien tilastojen mukaan 85%, 72% ja 97%. Jos tässä ei tapahdu radikaalia muutosta, viime vuonna tulleista irakilaisista, afgaaneista ja somaleista saa myönteisen päätöksen yhteensä yli 23 000 henkeä, mikä on 70% kaikista turvapaikanhakijoista. Tämän päälle tulevat tietysti muita kansalaisuuksia koskevat myönteiset päätökset.

Todellinen oleskeluluvan saaneiden määrä viime vuonna tulleista on siis n. 25 000. Koska kaikki viime vuonna jätetyt hakemukset käsitellään tämän vuoden aikana, voimme todeta asian Maahanmuuttoviraston tilastoista ensi joulukuussa.

Lisäksi kielteisenkin päätöksen saaneet jäävät maahan, koska heitä ei pystytä palauttamaan.