maanantai 8. helmikuuta 2016

Kansan Uutiset: Oleskeluluvan saaneiden kotiutuminen on työlästä – kuntien palvelut tökkivat jo nyt 8.2.2016

Reilusti yli 10 000 myönteinen oleskeluluvan saaneen pitäisi saada kotoutumiskoulutusta, asunto ja työtä.

Noin 11 400 – 13 000 turvapaikanhakijaa saa tämän kevään aikana oleskeluluvan. Arvio perustuu siihen, että noin 35 – 40 prosenttia viime vuonna hakeneesta 32 478 turvapaikanhakijasta saa oleskeluluvan.

Kaikkien edun mukaista on, että he pääsevät pikaisesti kotoutumisen syrjästä kiinni. Vielä parempi olisi, jos muuttovalmennus alkaisi heti maahan saapumisen jälkeen.

Kotoutumistarve vaatii valtavasti enemmän työtä, mihin Suomessa on totuttu. Vertailun vuoksi: vuonna 2014 Suomeen tuli vain 3 651 turvapaikanhakijaa. Tuolloinkin kotouttamispolut tökkivät. Esimerkiksi suomen kielen opetusta oli tarjolla liian vähän.

Kotoutumispalvelujen järjestäminen on kuntien vastuulla. Niiden pitää laatia suunnitelmat. Käytännöt kunnasta toiseen vaihtelevat. Osalla kotouttaminen toimii, osalla taas takkuilee.

Asunnoista tulee huutava pula kaupungeissa

Oleskeluluvan saaneet tarvitsevat asunnon, jotta he voivat jättää taakseen ankean vastaanottokeskuksen. Vapaana on 6 000 – 7 000 julkisesti rahoitettua asuntoa. Osa näistä sijaitsee väärässä paikassa kotoutumisen kannalta.

Siellä missä on vapaita asuntoja, ei ole kotoutumispalveluja, työtä tai kielen opetusta. Oleskeluluvan saaneilla on myös omia toiveita. He valitsevat kunnan ja asuinalueen omaehtoisesti.

Vaikka heitä halutaan ohjata tasaisesti eri puolille Suomea, suuri osa haluaa pääkaupunkiseudulle ja muihin keskuksiin. Näissä taas on jo nyt asunnoista pulaa. Etenkin pääkaupunkiseudulla on jo pitkät asuntojonot.

Edessä on mittava asuttaminen, joka pitää onnistua pikaisesti muutoin asunnottomuus kasvaa. Ja vailla vakinaista asuntoa on vaikea kotoutua.

Työvoimapoliittiseen koulutukseen pitkät jonot

Työvoimapoliittinen kotouttamiskoulutus on tärkeä askel asettumisessa maahan. Nyt jonottaminen saattaa kestää kuusi kuukautta tai jopa enemmän. Ensimmäisen kurssin jälkeen saattaa seurata taas uusi jonotus. Määrärahoja kotouttamiskoulutukseen TE-toimistoille on lisätty, mutta ei riittävästi.

Ihmiset joutuvat odottelemaan vastaanottokeskuksissa. ELY:ille on siirretty vastuuta, että jokaiselle oleskeluluvan saaneelle löytyisi kuntapaikka.

Kuntiin siirtyy nyt ilman kunnan ja ELY-keskuksen välistä sopimusta oleskeluluvan saaneita. Vaikka tätä siirtymistä halutaan hoitaa kolmikantaisesti vastaanottokeskuksen, kunnan ja ELY-keskuksen kesken.

Ihmiset hakevat kuitenkin omatoimisesti kotipaikkansa. Tämä on yllättänyt kunnissa, ja osa tinkii nyt kiintiöpakolaisista.

Myöskään kotoutumispalvelujen tarve ei ole kaikilta osin selvillä ja kotoutuminen viivästyy.