tiistai 23. helmikuuta 2016

Iltalehti: Täältä tulee Mamulandian osuuskunta!

Iltalehti: Täältä tulee Mamulandian osuuskunta! 23.2.2016

Kauhavan vastaanottokeskukseen ollaan perustamassa osuuskunta, jossa jäsenenä ovat turvapaikanhakijat sekä keskuksen työntekijät.

Lähiaikoina perustettavan Mamulandian osuuskunnan tarkoitus on luoda mahdollisuuksia vastaanottokeskuksen asukkaiden työnteolle sekä keskuksessa että sen ulkopuolella.

- Teemme parhaillaan viimeisiä viilauksia sääntöpuolelle. Osuuskunta käynnistyy näillä näkymin maaliskuun alkupuolella. Siihen voivat liittyä kaikki keskuksessa asuvat vajaat 300 turvapaikanhakijaa, kertoo vastaanottokeskuksen johtaja, everstiluutnantti evp. Ilkka Peura.

Osuuskuntatoiminta mahdollistaa turvapaikanhakijoiden työskentelyn ilman kuuden kuukauden karenssia

- Sen lisäksi työluvan saannissa on parin kuukauden jono. Koko prosessi on siis noin kahdeksan kuukauden mittainen.

Kauhavan vastaanottokeskuksessa järjestettiin sunnuntaina ravintolapäivä, Mamulandian falafel, missä keskuksen asukkaat valmistivat falafelia toisilleen sekä myytäväksi ulkopuolisille vierailijoille. Toista kertaa järjestetty tempaus keräsi yli 600 aterijoitsijaa, joista vajaat 350 keskuksen ulkopuolelta.

Lue lisää Kauhavan vastaanottokeskuksesta ja Mamulandian osuuskunnasta tiistain Iltalehden painetusta lehdestä tai digilehdestä.