perjantai 19. helmikuuta 2016

Iltalehti: Sipilä: Pakolaisten reitti Moskovan kautta Suomeen yksi halvimmista

Iltalehti/STT: Sipilä: Pakolaisten reitti Moskovan kautta Suomeen yksi halvimmista 19.2.2016

Pakolaisten reitti Moskovan kautta kohti Suomea on tällä hetkellä yksi halvimmista ja turvallisimmista, arvioi pääministeri Juha Sipilä (kesk) Brysselissä.

Osa Itä-Lappiin saapuneista turvapaikanhakijoista on tullut ensin lentämällä Moskovaan ja sieltä järjestetyllä kuljetuksella kohti Suomea. Hallitus pelkää, että reitin suosio kasvaa, kun Balkanin reitillä eteneminen käy vaikeammaksi.

Pääministeri Juha Sipilä sanoo pitävänsä asiaa esillä perjantaihin jatkuvassa EU-huippukokouksessa. Reittien muuttumisesta on muodostunut Suomen hallituksen kestohuoli, jota yritetään iskostaa myös muiden EU-maiden tietoisuuteen.

Viime vuoden aikana pakolaisten pääreitti siirtyi Välimereltä Libyan ja Italian väliltä itään ja lopulta Turkin kautta Kreikkaan. Viime kuukausina Turkin ja Kreikan välistä rajaa on yritetty kaikin keinoin tukkia.

- Kun juurisyyt eivät ole poistuneet, paine purkautuu jotain muuta kautta, Sipilä sanoi huippukokoukseen tullessaan.

Toistaiseksi liikenne on ollut yhä vilkasta Turkin ja Kreikan välillä. EU:n rajavalvontavirasto Frontex kertoi torstaina pelastaneensa 900 siirtolaista läheltä Kreikan Lesboksen saarta sään muututtua vaaralliseksi.

Italiassa pelätään, että pääreitti siirtyy takaisin kohti Italiaa. Slovakia taas on epäillyt, että muuttoliike voi vastedes suunnata Ukrainan läpi.

Pakoterintama natisee

Suomi jatkaa kahdenvälisiä neuvotteluja Venäjän kanssa Itä-Lapin muuttoliikkeen rajoittamiseksi. Pääministeri Sipilä kiistää epäilyt siitä, että Venäjä olisi kytkenyt neuvotteluihin kysymyksen EU:n asettamien talouspakotteiden jatkosta.

Sipilän mukaan venäläiset nostavat kuitenkin pakotteet ja niiden haitallisuuden lähes aina kahdenvälisissä keskusteluissa esiin.

- Kyllä näistä keskustellaan aina kun venäläisiä kohdataan, Sipilä sanoi Brysselissä.

Pääministeri ei odota asian nousevan huippukokouksessa esiin. Talouspakotteita on jatkettu nyt heinäkuun loppuun, ja niiden voimassaolo on yhä sidottu Minskin rauhansopimuksen toimeenpanoon.

Unkarin pääministeri Viktor Orban ravisteli tällä viikolla EU:n pakoterintamaa ilmoittamalla, että pakotteita on vaikea enää jatkaa kesän jälkeen.

- Yhä useammat maat jakavat tämän näkemyksen, Orban sanoi keskiviikkona Moskovassa.

Orbanilla on lämpimät välit Venäjän presidentti Vladimir Putiniin, ja hän on kyseenalaistanut pakotteiden mielekkyyden aiemminkin.