maanantai 8. helmikuuta 2016

Iltalehti: Poliisi: Huhut turvapaikanhakijoiden kokoontumisesta pantiin liikkeelle ehkä tahallaan

Iltalehti: Poliisi: Huhut turvapaikanhakijoiden kokoontumisesta pantiin liikkeelle ehkä tahallaan 8.2.2016

Poliisi pitää poikkeuksellina huhuja, joiden mukaan Helsingin keskustaan olisi suunniteltu viime viikonloppuna turvapaikanhakijoiden kokoontumista. Huhujen vuoksi poliisi tehosti valvontaa keskustassa.

Ylikomisario Jaakko Walleniuksen mukaan huhut kokoontumisesta tulivat poliisin tietoon useaa eri kautta.

Walleniuksen mukaan ihmiset olivat ottaneet yhteyttä poliisiin ja kertoneet huhuista, että vastaanottokeskuksissa kiertää kokoontumiseen kehottava viesti. Walleniuksen mukaan poliisilla ei ollut tarkempaa tietoa viestin sisällöstä.

Perussuomalaisten julkaisema verkkolehti Suomen Uutiset kertoi perjantaina, että sen tietojen mukaan vastaanottokeskuksissa kiertää viestejä, joissa turvapaikanhakijoita kehotetaan kokoontumaan Helsingin keskustaan lauantai-iltana. Suomen Uutisten mukaan kokoontumispaikaksi esitettiin joko Kolmen Sepän aukiota tai Rautatientoria.

Poliisi on aiemmin kertonut, että sen omat tiedustelutiedot tukevat huhuja. Walleniuksen mukaan poliisi sai tietoa kokoontumisesta myös internetistä.

- Kokonaisuus vaikutti siihen, että valvontaa tehostettiin, Wallenius kertoo.

Poliisi tiedotti valvonnan tehostamisesta lauantaina. Walleniuksen mukaan partioita oli liikkeellä huomattavasti tavallista enemmän.

- Tapaus on poikkeuksellinen. Ei tällaista joka viikonloppu ole.

Ilta oli rauhallinen

Poliisin tietoon ei tullut lauantailta muita kokoontumisia kuin poliisille jo etukäteen ilmoitettu Rajat kiinni -mielenosoitus. Maahanmuuttoa vastustavaan mielenosoitukseen osallistui noin 150 henkilöä. Yksittäiset henkilöt tulivat paikalle häiritsemään mielenosoitusta, ja poliisi otti kiinni yhden näistä.

Turvapaikanhakijoiden kokoontumista ei ollut.

Etukäteen oli myös tietoa siitä, että raiskauksia puolustavien miesten ryhmä kokoontuisi Helsingin keskustaan lauantai-iltana. Poliisi ilmoitti kokoontumisen perutuksi jo perjantaina.

Huhut ehkä tahallisia

Ylikomisario Wallenius pitää mahdollisena, että huhut turvapaikanhakijoiden kokoontumisesta pantiin liikkeelle tahallaan.

- On mahdollista, ettei oltukaan vakavissaan eikä mitään kokoontumista ollut aikomuskaan järjestää.

Tiedossa ei ole, että vastaavia huhuja liikkuisi enää.

- Poliisin on aina pakko varautua, jos jotain tällaista tietoa liikkuu siltä varalta, että jos jotain kuitenkin sattuisi.

Taustalla uudenvuodenyö

Huhut lauantaille suunnitellusta turvapaikanhakijoiden kokoontumisesta yhdistettiin uudenvuodenyön tapahtumiin Helsingin keskustassa.

Poliisi tiedotti tammikuun alussa, että Helsinkiin suunniteltiin uudenvuodenyöksi vastaavaa kokoontumista kuin Saksan Kölnissä, minne kokoontui noin tuhannen ulkomaalaismiehen joukko. Jälkeenpäin Kölnin poliisi on saanut ainakin yli sata ilmoitusta uudenvuodenyönä tapahtuneista varkauksista, seksuaalisista ahdisteluista ja muista seksuaalirikoksista.

Poliisin mukaan Helsingin rautatieaseman tunneliin oli kokoontunut uudenvuodenyönä toistatuhatta turvapaikanhakijaa. Useita poistettiin paikalta tai otettiin kiinni. Myöhemmin poliisin tietoon tuli yksi raiskaus, kaksi raiskauksen yritystä ja 12 seksuaalista ahdistelutapausta kyseiseltä päivältä.