keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Iltalehti: IL selvitti: Palautuslennot maksavat Suomelle miljoonia

Iltalehti: IL selvitti: Palautuslennot maksavat Suomelle miljoonia 24.2.2016

Yhden turvapaikanhakijan palautus lentoteitse maksaa keskimäärin 900 euroa. Yhteensä palautuslennot voivat maksaa veronmaksajille jopa noin 12-19 miljoonaa euroa.

Turvapaikanhakijoiden palautukset lentoteitse tulevat kalliiksi Suomelle. Sisäministeriön ja palautuslentoja käytännössä organisoivan poliisin mukaan kustannuksia on vaikea laskea, mutta tähän mennessä tapahtuneiden palautusten avulla on arvioitu, että yhden hakijan lennätys takaisin kotimaahan maksaa keskimäärin noin 900 euroa.

- Hintahaarukka on todella iso, parista kympistä tuhanteen euroon henkilöltä. Tilauslennot ovat vielä ihan oma lukunsa, sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg kertoo.

Joka tapauksessa Suomella on edessä iso ja kallis palautusoperaatio, sillä hallitus aikoo palauttaa takaisin kotimaihinsa kaksi kolmasosaa Suomeen viime vuonna saapuneista yli 32 000 turvapaikanhakijasta. Asiasta tammikuun lopussa julkisuuteen kertoneen Nergin mukaan tämä olisi noin 65 prosenttia hakijoista.

Turvapaikanhakijoista yli 3 000 on jo palannut vapaaehtoisesti. Jäljelle jääneistä noin 7 500 on saanut turvapaikkapäätöksen, mutta valtaosa vielä odottaa sitä. Päätöksen saaneista 1 300 sai kielteisen vastauksen turvapaikkahakuun.

Jos hallituksen aikomus käännytettävien määrästä pitää paikkansa, ollaan Suomesta passittamassa takaisin jopa 21 100 turvapaikanhakijaa. Tämän lisäksi saattaa tulla vielä vapaaehtoisia lähtijöitä, joiden matkakustannukset maksetaan tarvittaessa myös.

- Jopa muutama kymmenen peruuttaa hakemuksensa päivittäin. Oletettavasti iso määrä tulee olemaan tällaisia, ylikomisario Hannu Pietilä palautuslennoista huolehtivasta Helsingin poliisista kertoo.

Jos yksi palautus maksaa keskimäärin 900 euroa, olisivat lentojen kustannukset valtiolle jopa 12-19 miljoonaa euroa.

Kaksi saattajaa

Turvapaikanhakijoilla on käytössään kolme eri mahdollisuutta palata: omaehtoinen palaaminen, viranomaisten valvoma maasta poistuminen ja saattaminen suoraan kohdemaahan. Näistä viimeisin on Suomelle kallein vaihtoehto. Tällöin jokaisen palautettavan turvapaikanhakijan mukana seuraa vähintään kaksi poliisia. Palautuksen hinta muodostuu kolmen lentolipuista ja saattajien hotellikuluista.

Suomeen viime vuonna saapuneista turvapaikanhakijoista yli 20 000 on irakilaisia. Heidän palautuslennot saatiin käyntiin viime viikolla, kun Helsingin poliisi järjesti tilauslennon Bagdadiin. Mukana oli reilut sata irakilaista vapaaehtoista palaajaa, sekä lukuisia suomalaisia poliiseja. Saattajien tarkkaa määrää ei kerrota, mutta ylikomisario Pietilän mukaan kolmea vapaaehtoista palaajaa kohti on yleensä mukana yksi poliisi.

Jopa kerran viikossa

Pietilän arvion mukaan yksi Irakin-lento maksaa Suomelle 150 000-200 000 euroa. Yleisesti tilauslentojen kustannukset ovat 20 000-200 000 euroa. Hinta vaihtelee etäisyyksien, henkilömäärän ja lentokonetyypin mukaan.

Viime kuukausina Helsingin poliisi on järjestänyt useita palautuslentoja Albaniaan. Niiden hinta on jäänyt keskimäärin selkeästi alle 100 000 euron.

- Reittilennoilla henkilöitä voidaan palauttaa yhdestä muutamaan henkilöön kerralla. Tilauslennoilla palautusmäärä on yleensä keskimäärin 50 henkilöä, Pietilä kertoo.

- Tilauslentoja on kahdenlaisia. Vaihtoehtoina ovat suorat kansalliset lennot ja EU:n rajaturvallisuusviraston avustamana toteutettavat lennot, joissa on useampia maita mukana, hän jatkaa.

Poliisi on varautunut järjestämään tilauslentoja jatkossa aina kun samaan maahan on vietävänä suurempi määrä ihmisiä.

- Esimerkiksi Irakiin meillä on Helsingin osalta valmiudet lentää kerran viikossa, Pietilä sanoo.

Moni kieltäytyy

Suomi käytti palautuslentoihin viime vuonna noin 3,1 miljoonaa euroa. Tälle vuodelle budjettiin varattu summa ei selvinnyt useista kyselyistä huolimatta.

Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg kertoo, että lentokyytiä tarvitsevien turvapaikanhakijoiden määrää on vaikea arvioida, koska se riippuu turvapaikkapäätösten määrästä. Myös palautuslentojen hintaa on vaikea laskea, koska se määräytyy niin monen tekijän summana.

- Kuljetustapa, matkan pituus, saattotarve ja niin edespäin, hän listaa.

Lisäksi moni turvapaikanhakija lähti loppuvuodesta ja tammikuussa omalla kustannuksella. Rajavartiolaitoksen mukaan Suomesta Euroopan ulkopuolelle poistuneet ovat käytännössä kaikki Istanbuliin lentäneitä irakilaisia. Heistä vain harvalle maksettiin paluulento.

Pakolla palautettavia on kuitenkin todennäköisesti jäljellä iso määrä. Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen arvioi helmikuun alussa Iltalehdelle, että jopa puolet kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista ei suostuisi lähtemään vapaaehtoisesti. Kolehmainen arvioi karkeasti, että pakkopalautettavia voisi olla jopa 8 000.

Sisäministeriön mukaan Maahanmuuttovirasto ja poliisi ovat tehostaneet turvapaikkahakemusten seulontaa ja ilmeisen perusteettomat hakijat käsitellään pikaisesti.

Ylen mukaan Maahanmuuttovirastossa on tällä hetkellä jonossa 27 000 turvapaikkahakemusta. Ne pyritään käsittelemään kesään mennessä.