perjantai 5. helmikuuta 2016

Ilta-Sanomat: Lännen Media: Valitus turvapaikkapäätöksestä onnistuu ani harvoin

Ilta-Sanomat: Lännen Media: Valitus turvapaikkapäätöksestä onnistuu ani harvoin 5.2.2016

Valtaosa kielteisistä turvapaikkapäätöksistä jää voimaan oikeudessa, kertoo Lännen Media.
Turvapaikanhakija voi valittaa kielteisestä turvapaikkapäätöksestä Helsingin hallinto-oikeuteen ja sen ratkaisusta edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

Lännen Median mukaan Helsingin hallinto-oikeus ratkaisi viime vuonna 1 154 turvapaikka-asiaa. Kielteinen päätös pysyi voimassa 68 prosentissa ratkaisuista.

Korkein hallinto-oikeus käsitteli yhteensä 357 turvapaikka-asiaa, joissa kielteinen päätös pysyi voimassa yli 95 prosentissa ratkaisuista.

Viimeisten viiden vuoden aikana KHO:ssa käsitellyistä turvapaikkapäätöksistä vain kuutisen prosenttia on ratkennut turvapaikanhakijan eduksi. Perusteita kielteisen päätöksen muuttamiseen tai kumoamiseen ovat olleet muun muassa uudet tiedot hakijan terveydentilasta tai tämän lähtömaan turvallisuustilanteesta.