tiistai 23. helmikuuta 2016

HS: Helsingin joukkoraiskaus­tutkinta valmis – miesten epäillään raiskanneen naisen rautatieaseman laiturialueen vieressä

Helsingin Sanomat: Helsingin joukkoraiskaus­tutkinta valmis – miesten epäillään raiskanneen naisen rautatieaseman laiturialueen vieressä 23.2.2016

Helsingin poliisi on saanut valmiiksi epäillyn joukkoraiskaustapauksen tutkinnan ja siirtänyt sen syyteharkintaan. Neljän miehen epäillään raiskanneen nuorehkon naisen Helsingin päärautatieaseman laiturialueen tuntumassa Kansalaistorin puolella yöaikaan viime marraskuussa.

Tutkinnanjohtaja Petri Rainiala kertoo, että miehiin kohdistuvat rikosepäilyt saivat vahvistusta tutkinnan aikana. Näyttönä on muun muassa henkilötodistelun lisäksi valvontakameroiden tallenteita sekä oikeuslääketieteellisen tutkimuksen tuloksia.

Poliisi otti epäillyt kiinni tammikuussa. He ovat edelleen vangittuina törkeästä raiskauksesta epäiltyinä.

Käräjäoikeus on määrännyt, että mahdolliset syytteet on nostettava epäiltyjä vastaan viimeistään maaliskuun alkupuolella.

Poliisin mukaan epäillyt eivät ole Suomen kansalaisia.