maanantai 22. helmikuuta 2016

Etelä-Saimaa: Kansanedustajan haastattelusta nousi kohu — Jukka Kopra, lähetätkö rikollisen teloitettavaksi?

Etelä-Saimaa: Kansanedustajan haastattelusta nousi kohu — Jukka Kopra, lähetätkö rikollisen teloitettavaksi? 22.2.2016

Kansanedustaja Jukka Kopra (kok.) kertoi Imatralainen-lehden haastattelussa häpeävänsä monikulttuurisuusideologiaan hurahtaneita puoluetovereitaan. Hän myös vaati Suomessa rikoksen tehneille turvapaikanhakijoille maasta poistamista heti, kun tuomio on tullut.

— Kun on tällaisia mulkkuja, se on punainen leima takapuoleen ja ulos maasta niin nopeasti kuin mahdollista.

Kopran kielenkäytöstä nousi pienoinen kohu ja muun muassa eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arto Satonen on moittinut sanavalintoja.

Etelä-Saimalle Kopra pahoittelee ronskia kielenkäyttöään, mutta korostaa seisovansa itse asian takana. Kopran mielestä ”oikeita” pakolaisia ja hädänalaisia pitää auttaa. Hänen mukaan nykyisenkaltainen järjestelmä ei tue sitä, että apua saisivat ne, jotka sitä eniten tarvitsevat.

Jukka Kopra, kerroit häpeäväsi puoluetovereitasi, jotka ovat hurahtaneet monikulttuurisuuteen. Keitä tarkoitat?

— Se ei oikeastaan kohdistunut kehenkään henkilöön. Käytin vähän voimakasta ilmaisua. Pikemmin olen turhautunut siihen, ettei meillä ja muissa puolueissa nähdä tämän ongelman vakavuutta. Henkilöt, jotka meiltä turvapaikkaa hakevat ja syyllistyvät rikoksiin, eivät meidän suojelua tarvitse.

Millaisissa asioissa kokoomuslaisten monikulttuurisuusideologia näkyy sinua häiritsevästi?

— En puhu pelkästään kokoomuslaisista, vaan ylipäätään jos tieten tahtoen edistetään eriytymistä tässä yhteiskunnassa ja suvaitaan tapoja kustannuksista välittämättä, se ei ole hyvä. Minä uskon kansainvälisyyteen ja monikulttuurisuuteen, mutta se on asia, jonka pitää syntyä ja tapahtua luonnollisesti.

Maahanmuuttoviraston mukaan törkeisiin rikoksiin syyllistyneet poistetaan jo nyt maasta aina, kun laki sallii. Miten sinä tätä poistamista edistäisit?

— Nyt meillä on lainsäädännössä tilanne, että murhamies, joka on ulkomailla tappanut ihmisiä ja häntä odottaa siellä oikeudenkäynti, esimerkiksi Isis-terroristit, niin tällaisia ei voida Suomesta palauttaa, jos siellä odottaa kuolemantuomio. Kyllä tällainen porukka pitäisi saada maasta pois ja äkkiä.

Oletko tosiaan sitä mieltä, että Suomen pitäisi palauttaa turvapaikanhakijoita teloitettaviksi?

— Ajattelepas asiaa näin päin: syyllistyt murhaan Irakissa ja voit olla varma, ettet joudu vastuuseen, jos pääset Suomeen turvapaikanhakijaksi. Voiko tämäkään olla oikein?

Suomen poliisihan tutkii parhaillaan esimerkiksi kahden turvapaikanhakijan osuutta Isis-terroristien joukkomurhaan.

— Jos esimerkiksi Isis-terroristien tutkinta on Suomessa tolkuttoman kallista ja jos Irakissa on syyte nostettu ja siellä oikeuslaitos ottaa nämä hoteisiinsa, niin minun mielestä heidät pitää sinne palauttaa.

Eli sinusta on ok, että heidät teloitetaan siellä?

— En ota kantaa siihen, mutta he joutuvat rikoksista vastuuseen siellä missä ovat rikoksiin syyllistyneet.

Suomen lain ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten mukaan Suomi ei voi luovuttaa maasta ihmisiä, jos heitä kohdemaassa odottaa esimerkiksi kidutus tai kuolemantuomio.

Lue lisää tiistain Etelä-Saimaasta tai digilehdestä.