keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Yle: Sipilä tuomitsi ulkomaalaisvastaiset katupartiot: "Niitä ei tarvita"

Yle: Sipilä tuomitsi ulkomaalaisvastaiset katupartiot: "Niitä ei tarvita" 13.1.2016
Yle: Stubb: Hallitus keskustelee katupartioiden kieltämisestä
Yle: SDP:n Rinne: Yksityiset katupartiot voivat lisätä turvattomuuden tunnetta
Yle: Vihreiden Niinistö ja RKP:n Haglund: Pääministerin torjuttava rasistiset katupartiot
MTV/STT: Stubb: Katupartioihin puuttuminen voi edellyttää uutta lainsäädäntöä

Pääministeri Juha Sipilä on selventänyt eilistä kantaansa katupartioista. Hänen mukaansa vapaaehtoistoiminta kannattaa suunnata mieluummin maahanmuuttajien kotouttamiseen kuin katupartiotoimintaan.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on selventänyt eilistä, kummeksuntaa herättänyttä lausuntoaan katupartioista, jossa hän rinnasti katupartiot lasten viemiseen harrastuksiin.

Sipilä ei eilen tiistaina kommentoinut esimerkiksi ulkomaalaisvastaisia katupartioita. Tänään hän tuomitsi ne.

– Niistä ei minulta kysytty. Niitä ei tarvita. Olen täsmälleen samaa mieltä kuin eilenkin, järjestyksenpito Suomessa kuuluu polisille, Sipilä sanoo.

Hän ei kuitenkaan kommentoinut kysymystä siitä, pitäisikö katupartiot kieltää, vaan toisti kantansa, että järjestyksenpito Suomessa kuuluu poliisille.

– Vapaaehtoistoiminta kannattaa suunnata mieluummin maahanmuuttajien kotouttamiseen kuin tällaiseen toimintaan.


_______________________________________


Yle: Stubb: Hallitus keskustelee katupartioiden kieltämisestä

Valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok.) mukaan hallitus voi kieltää rasistiset katupartiot. Se aikoo selvittää vapaaehtoisten katupartioiden aseman oikeudellisia perusteita.

Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) tyrmää ulkomaalaisvastaiset katupartiot. Hänen mukaansa kansalaisten turvallisuudesta huolehtiminen ei voi tapahtua oman käden oikeudella.

– Kaikki rasistiset katupartiot on tuomittava ja kiellettävä. Meillä on viranomaiset, jotka pitävät huolen siitä, että vihapuhetta ei kerta kaikkiaan tässä maassa hyväksytä. Tässä asiasta vastaava sisäministeri Petteri Orpo on on ollut yksiselitteisen selkeä, Stubb kommentoi.

Hallitus voi Stubbin mukaan kieltää katupartiot. Hallitus aikoo kokoontua pohtimaan tähän liittyviä oikeudellisia kysymyksiä. Lainsäädäntö voi tulla asiassa vastaan, sillä Suomessa ilmaisun- ja kokoontumisvapaus kuuluu perusoikeuksiin.

– Käymme [hallituksessa] keskustelun. Me katsomme, missä oikeudellinen rajapinta on.

Uutenavuotena tehdyt ilmoitukset naisiin kohdistuvista seksuaalirikoksista Helsingin keskustassa ovat Stubbin mukaan huolestuttavia. Hänen mukaansa turvattomuuden tunnetta ei kuitenkaan pidä poistaa katupartioilla.

– Eniten huolestuttaa naisten asema. Avoimessa kansainvälisessä Suomessa vuonna 2016 näin ei voi tapahtua. Tässä on monta eri ulottuvuutta, jotka liittyvät tähän, mutta oikeutta ei saa ottaa omiin käsiin, Stubb sanoi.

Sekä sisäministeri Petteri Orpo (kok.) että pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ovat ilmaisseet, ettei katupartioita tarvita. Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) on suhtaunut katupartioihin suopeammin, hänen mukaansa ne eivät ole ongelma, kunhan niiden toiminta ei riko lakia. Ulkoministeri Timo Soinin (ps.) mukaan katupartiointia ei vapaassa yhteiskunnassa voi rajoittaa, mutta minkäänlaista rasismia ei pidä sallia.

Alexander Stubb toisti sisä- ja pääministerien viestin, että kansalaisten turvallisuudesta huolehtiminen kuuluu poliisille, ja että poliisin resurssit kuuluu turvata.


_______________________________________


Yle: SDP:n Rinne: Yksityiset katupartiot voivat lisätä turvattomuuden tunnetta

SDP tuomitsee kaikenlaiset rasistiset katupartiot yksiselitteisesti, toteaa puolueen puheenjohtaja Antti Rinne. "Oikeusvaltiossa kenenkään ei pidä ottaa oikeutta omiin käsiinsä", hän sanoo.

SDP suhtautuu hyvin kielteisesti Soldiers of Odinin eli Odinin sotilaiden kaltaisiin järjestöihin, sanoo SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne. Hänen mukaansa puolue myös tuomitsee kaikenlaiset rasistiset katupartiot yksiselitteisesti.

– Oikeusvaltiossa kenenkään ei pidä ottaa oikeutta omiin käsiinsä eikä ajaa omia ideologisia tavoitteitaan synnyttämällä pelkoa ja turvattomuutta, Rinne kirjoittaa yhteisöpalvelu Facebookissa.

Aiemmin myös vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö ja RKP:n puheenjohtaja Carl Haglund ovat kommentoineet Odinin sotilaita ja todenneet, ettei järjestö tunnuksineen ole neutraalia yhteisön valvontaa.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan järjestyksenpito kuuluu Suomessa poliisille eikä ulkomaalaisvastaisia katupartioita tarvita. Sipilä ei kuitenkaan yksilöinyt, mitä katupartioita hän tarkoitti.

SDP:n Antti Rinteen mielestä yksityiset katupartiot ovat omiaan lisäämään turvattomuuden tunnetta, etenkin siksi, että "niiden taustalla on ilman syvempää analyysia muodostettu uhkakuva".

– Usein tämä uhkakuva perustuu faktojen sijaan tietämättömyydestä kumpuaviin pelkotiloihin, Rinne toteaa Facebookissa.

_______________________________________

Yle: Vihreiden Niinistö ja RKP:n Haglund: Pääministerin torjuttava rasistiset katupartiot

Pääministeri Juha Sipilä väisti eilen tiistaina kysymyksen rasistisista katupartioista, vihreiden Ville Niinistö ja RKP:n Carl Haglund katsovat. He odottavat Sipilältä yksiselitteistä kannanottoa.

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö ja RKP:n puheenjohtaja Carl Haglund kertovat odottavansa pääministeri Juha Sipilältä (kesk.) yksiselitteistä kannanottoa, jossa tämä torjuisi selvästi rasistiset katupartiot.

Niinistön ja Haglundin mielestä Sipilän eilinen lausunto väisti kysymyksen katupartioista. Sipilä totesi Ylelle, että katupartioita koskeva keskustelu on hänestä paisunut ja se on saanut ylisuuret mittasuhteet.

Sipilältä kysyttiin, eikö sisäministerin pitäisi nostaa tätä asiaa esille poliisin kanssa erikseen.

– Tämä katupartiotoiminta, niin mitä se sitten käytännössä tarkoittaa. Kyllähän jokainen arjessa ymmärtää sen, että jos lapsia kuljetetaan harrastuksiin tai kouluun tai niin edespäin. Tämä keskustelu on nyt ehkä saanut Suomessa vähän ylisuuret mittasuhteet, Sipilä vastasi kysymykseen.

"Rinnastus antaa kuvan, ettei pääministeri ole tilanteen tasalla"

Niinistö ja Haglund sanovat yhteisessä tiedotteessaan, ettei esimerkiksi Soldiers of Odin -järjestö tunnuksineen ole kuitenkaan neutraalia yhteisön valvontaa.

– Monet ihmiset ovat huolissaan omasta turvallisuudestaan, jos tällainen jengien partiointi lisääntyy. Pääministeri ei voi rinnastaa ihmisten vapaaehtoistoimintaa ja rasistiseen motiiviin perustuvaa katupartiointia. Se antaa kuvan siitä, että pääministeri ei ole tilanteen tasalla, oppositiopuolueiden puheenjohtajat katsovat.

Niinistö ja Haglund myös huomauttavat, etteivät Sipilän, oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin (ps.) ja sisäministeri Petteri Orpon (kok.) lausunnot ole olleet linjassa. Heidän mukaansa hallituksen epäselvä linja voi jättää tilaa rasismille ja äärioikeiston toiminnan kasvulle Suomessa.

Myös muissa oppositiopuolueissa pääministeriltä on vaadittu selvää kannanottoa katupartioista: esimerkiksi SDP:n kansanedustaja Mika Kari on todennut, että "näin vakavassa ja suomalaisten turvallisuuden kannalta tärkeässä kysymyksessä ei yksinkertaisesti voi olla kahta mielipidettä hallituksessa".

_______________________________________

MTV: Stubb: Katupartioihin puuttuminen voi edellyttää uutta lainsäädäntöä

Rasistisiin katupartioihin puuttuminen saattaa edellyttää uutta lainsäädäntöä, sanoo kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Alexander Stubb. Hän kertoo STT:lle, että sisäministeriön poliisiosasto selvittää katupartioita käynnistäneiden järjestöjen oikeudellista asemaa.

Joukossa saattaa olla järjestöjä, jotka ovat rasistisia tai demokratian vastaisia, hän toteaa.

– On ilman muuta selvää, että kaduilla saa kävellä ja kokoontumisvapaus on olemassa. Mutta fyysinen koskemattomuus on pyhä, eikä rasistisia tekoja hyväksytä.

Stubbin mukaan on vielä liian aikaista sanoa, millaista uutta lainsäädäntöä voitaisiin harkita. Esimerkiksi rasististen tunnusten käyttökieltoon hän ei ota kantaa.

– Emme sulje pois uutta lainsäädäntöä, mutta tarkastelemme tilannetta kokonaisuutena.

Käytännössä on poliisin asia tutkia, onko toiminnan takana järjestäytynyttä rasismia.

Stubb sanoo olevansa erittäin huolestunut viime aikojen julkisesta keskustelusta, joka ilmenee muun muassa naisten uhkailuna ja häirintänä.

– Ei ole hyvä asia, että me näemme tällaista 2010-luvun Suomessa. Siksi olen sanonut, ettei viha ole ratkaisu eikä koskemattomuus mielipidekysymys. Meidän on puututtava häirintään, alistamiseen ja pelotteluun.

Hallituksen sisällä ei Stubbin mukaan ole linjaerimielisyyksiä suhtautumisessa katupartioihin.

– Kyllä minun mielestäni meidän linja on yksiselitteisen selkeä. Sen on määritellyt sisäministeri Petteri Orpo (kok.).

Stubbin mukaan koko hallitus on asiassa samaa mieltä kuin Orpo.