keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Iltalehti: Viime vuonna noin 15 raiskaustapauksessa epäiltynä turvapaikanhakija

Iltalehti: Viime vuonna noin 15 raiskaustapauksessa epäiltynä turvapaikanhakija 13.1.2016

Poliisihallitus kertoo tuoreemmassa päivityksessään, että koko viime vuoden aikana raiskauksissa ja törkeissä raiskauksissa noin 15 tapauksessa epäiltynä on ollut turvapaikanhakija.

Suomessa vuonna 2015 noin 15 tapauksessa turvapaikanhakija on ollut epäiltynä raiskauksesta. Poliisitarkastaja Tommi Reen Poliisihallituksesta kertoo, että rikokset painottuvat selkeästi loppuvuoteen eli loka-joulukuuhun, jolloin Suomeen saapui ennätysmäärä turvapaikanhakijoita.

Reen huomauttaa, että puhutaan noin 15 tapauksesta, sillä tarkkoja lukuja ei ole saatavilla.

Täsmällinen luokittelu on hankalaa, koska turvapaikanhakijataustaa ei merkitä rikosilmoitukseen.

- Nämä luvut on haettu viiden yleisimmän maan mukaan, joista turvapaikanhakijoita on saapunut Suomeen eniten. Nämä maat ovat Irak, Afganistan, Somalia, Syyria ja Albania, Reen kertoo.

Poliisihallitus muutti viime vuoden marraskuussa ohjeistustaan niin, että turvapaikanhakijaan liittyvään rikosilmoitukseen liitetään tietty koodi rikosilmiön laajuuden seuraamiseksi. Se ei kuitenkaan ole Reenin mukaan vuorenvarma luokittelu.

- Valitettavasti niitä luokitteluja jää toisinaan tekemättä rikosilmoituksen yhteydessä, ja siinä onkin paljon parantamisen varaa. Lisäksi ongelmana on se, että turvapaikanhakijakoodilla merkitty rikosilmoitus voi tarkoittaa yhtä hyvin sekä sitä, että turvapaikanhakija on epäiltynä rikoksessa kuin sitäkin, että hän on rikoksen uhri, Reen summaa.

Poliisihallitus julkaisee valtakunnalliset rikostilastot tammikuun lopussa.