tiistai 26. tammikuuta 2016

Iltalehti: Turvapaikanhakijoiden ikätesteissä yli puolet osoittautui täysi-ikäisiksi

Iltalehti: Turvapaikanhakijoiden ikätesteissä yli puolet osoittautui täysi-ikäisiksi 26.1.2016

Maahanmuuttovirasto julkaisi viime perjantaina tarkat luvut viime vuonna maahan saapuneista turvapaikanhakijoista.

Kaikkiaan turvapaikanhakijoita tuli koko vuoden aikana Suomeen 32 476.

Heistä vajaa kymmenys, 3 024, oli alaikäisiä, yksin maahan saapuneita turvapaikanhakijoita.

Alaikäisistä suurin osa, lähes 2 000 oli kotoisin Afganistanista. Seuraavaksi eniten oli irakilaisia ja somalialaisia. Poikia on noin kymmenen kertaa enemmän kuin tyttöjä.

Alaikäiset turvapaikanhakijat ovat olleet tapetilla viime syksystä lähtien, kun MTV:n tv-haastattelussa pääministeri Juha Sipilän kohdanneen irakilaismiehen todellisesta iästä nousi kohu.

Mies kertoi Ilta-Sanomien viime viikolla julkaisemassa haastattelussa olevansa todellisuudessa 20-vuotias, vaikka pääministerille hän väitti tv-haastattelussa olevansa vasta 17. Mies kertoi IS:lle häpeävänsä ja katuvansa valehtelua ja tehneensä sen salakuljettajan käskystä.

Kaksi näytettä

Maahanmuuttovirasto tiedotti marraskuussa tehostavansa yksin tulleiden alaikäisten ikätestausta. Tuolloin kerrottiin, että jos alaikäiseksi ilmoittautuvalla hakijalla ei ole asiakirjatodisteita tai on ilmeisiä perusteita epäillä hakijaa täysi-ikäiseksi, hänet ohjataan heti oikeuslääketieteelliseen ikätutkimukseen.

Ikätutkimuksessa hakijalta otetaan röntgenkuvat ranteen luusta ja hampaistosta. Näytteiden jälkeen oikeuslääketieteellisen osaston kaksi asiantuntijaa kirjoittaa lausunnon iästä.

- Ikä on aina arvio eikä näytteiden perusteella pysty tarkkaa syntymäpäivää selvittämään. Näytteitä verrataan ikäryhmäaineistoon ja ikä määritellään sen perusteella. Määrittelyssä on aina kahden vuoden marginaali, joka katsotaan turvapaikanhakijan eduksi, ylitarkastaja Juha Kannelmaa Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksiköstä kertoo.

Lausunnossa oikeuslääketieteellisen asiantuntijat toteavat, että hakija on todennäköisesti 18-vuotias tai hän on jo täyttänyt 18 vuotta, jos kahden vuoden marginaalinkin jälkeen varmuudella voidaan sanoa turvapaikanhakijan olevan täysi-ikäinen.

Paljon testattavia

Vuonna 2014 Suomesta haki turvapaikkaa 196 alaikäistä yksin tullutta turvapaikanhakijaa. Heistä 70:lle tehtiin ikätutkimus, ja 39 todettiin täysi-ikäisiksi.

Viime vuonna alaikäisten määrä kasvoi räjähdysmäisesti. Samalla myös ikätestauksien määrää jouduttiin lisäämään merkittävästi.

Marraskuun alkuun mennessä ikätestejä oli tehty viime vuonna noin 100. Turvapaikanhakijoita tuli kuitenkin Suomeen erityisesti juuri loppuvuodesta, joten ikätestien määrä kasvanee tänä vuonna ennätyslukemiin, kun niitä vain ennätetään tekemään. Yhden ikätestin tekeminen vie noin kuukauden.

- Uskoisin, että varmaan ikätestien lukumäärät tulevat hipomaan suhteessa samaa kuin vuonna 2014, Kannelmaa sanoo.

Vuoden 2015 tammi-kesäkuussa ikätestejä tehtiin 37:lle alaikäiseksi esiintyneelle turvapaikanhakijalle, joista 21 osoittautui täysi-ikäisiksi. Loppuvuoden tilastoja ei vielä ole.

- Yleensä ikätestejä tehdään vasta, jos on syytä epäillä henkilötiedoissa ilmoitettuja tietoja.

Erilainen ajanlasku

Kannelmaan mukaan kyse ei ole läheskään aina siitä, että turvapaikanhakija tarkoituksella valehtelisi ikänsä.

- Monet eivät ihan aidosti tiedä omaa ikäänsä. Erityisesti Afganistanista ja Somaliasta tulee paljon hakijoita, joilla ei ole henkilöpapereita. Somaliassa ei ole ollut hallintoa kymmeniin vuosiin eikä siellä ole minkäänlaista väestörekisteriä. Eivät he tiedä tarkkaan koska he ovat syntyneet. Afganistanissa puolestaan on persialainen kalenteri ja sen takia erilainen ajanlasku.

- Osa on toki sellaisia, jotka valehtelevat ikänsä. Voi myös olla, että salakuljettajat käskevät heitä valehtelemaan iästä.

Kannelmaan mukaan ilmiö on pakolaiskriisin mittakaavaan suhteutettuna kuitenkin suhteellisen pieni asia.

- En sanoisi sitä ongelmaksi, mutta se prosessia pidentää, kun ikätutkimuksia joudutaan tekemään.

Oleskelulupa todennäköinen

Iästä valehtelemisen motiivina saattaa olla ajatus siitä, että turvapaikan saisi alaikäisenä helpommin. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä kaikkien kohdalla arvioidaan yksilöllisesti, täyttyvätkö perusteet suojelun saamiseen. Alaikäisen turvapaikan edellytykset ovat samat kuin aikuisella.

Alaikäiset saavat kuitenkin todennäköisemmin oleskeluluvan Suomeen kuin täysi-ikäiset.

- Suomesta ei voida palauttaa alaikäisiä lentokentälle ja toivottaa heille vain onnea matkaan. Alaikäisten osalta meidän pitää varmistua, että häntä vastassa on kotimaassa perhe tai joku muu huoltaja. Koska vastaanottavasta tahosta ei useinkaan varmistuta, lähes kaikki yksin tulleet alaikäiset turvapaikanhakijat saavat oleskeluluvan yksilöllisistä inhimillisistä syistä, Kannelmaa kertoo.

Iästä valehtelu ei suoranaisesti vaikuta turvapaikkaprosessiin, mutta se voi kuitenkin johtaa turvapaikanhakijan muidenkin puheiden tarkempaan tarkasteluun.

- Mitään sanktioita ei tule, mutta tietenkin se voi vaikuttaa hakijan yleiseen uskottavuuteen.

Ikätesteistä saa kieltäytyä, mutta silloin henkilö katsotaan täysi-ikäiseksi. Kieltäytyminen on erittäin harvinaista.

Suurin osa yksin tulleista alaikäisistä on 15-18-vuotiaita. Nuorimmat yksin Suomeen saapuneet ovat olleet vasta 9-vuotiaita.

- Heillä on yleensä sukulaisia tai tuttuja Suomessa, Kannelmaa kertoo.