tiistai 12. tammikuuta 2016

Ilta-Sanomat: Turvapaikanhakija pettyi oloihin Suomessa: ”Nyt he pyytävät meitä siivoamaan ja osallistumaan keittiöhommiin…”

Ilta-Sanomat: Turvapaikanhakija pettyi oloihin Suomessa: ”Nyt he pyytävät meitä siivoamaan ja osallistumaan keittiöhommiin…” 12.1.2016

MUSTALLA autolla liikkuneet nuoret ampuivat ilmeisesti ilotulitteen kohti turvapaikanhakijoiden hätämajoitusyksikköä Tampereella viikonloppuna.

Välikohtaus sattui Tampereella Multisillan hätämajoitusyksikössä perjantain ja lauantain välisenä yönä.

– Luultavasti siellä on yksi ilotulitusraketti ammuttu ikkunaan, mutta ikkuna ei ole mennyt rikki, sanoo turvapaikanhakijoiden vastaanottoa Tampereen kaupungilla koordinoiva Marja Huttunen.

Myöskään poliisin mukaan välikohtaus ei aiheuttanut henkilövahinkoja eikä aineellisia vahinkoja.

– Siellä oli vain joku ruutijälki tai vastaava ikkunassa, sanoo tutkinnanjohtaja Jussi Pilviö Tampereen poliisista.


POLIISI tutkii tapausta, mutta tapahtumien kulku ei ole vielä selvillä.

Vaikka välikohtauksesta selvittiinkin vähällä, aiheutti se pelkoa hätämajoitusyksikön asukkaiden keskuudessa.

– Se mitä tästä aiheutui on, että asukkaat ovat nyt peloissaan ja ehkä vähän raivoissaankin ja huolissaan siitä, että mitä tämä oikein on, Marja Huttunen kertoo.

Eräs Multisillan hätämajoitusyksikön asukas kertoi Ilta-Sanomille kokemuksistaan.

– Voimme huonosti. Emme saa unta. Irakissa olevat perheen jäsenemme kärsivät siellä ja me täällä, hän kertoi viikonlopun välikohtauksen jälkeen.

– Tämän hyökkäyksen lopputuloksena haluan palata Irakiin. Monet muutkin ovat samaa mieltä.


ASUKAS kertoi myös yleisemmin kokemuksistaan Suomesta. Hän sanoo olevansa lähinnä pettynyt.

– Tulimme Suomeen monen maan kautta ja halusimme nimenomaan Suomeen koska kaikki kehuivat meille sitä. Sen piti olla inhimillinen maa, jossa kohdellaan ihmisiä hyvin.

Ensikokemus Tampereesta oli patjat lattialla.

– Kun tulimme Tampereelle, täällä ei ollut edes sänkyjä. Nukuimme lattialla. Kaksi viikkoa sitten sängyt tulivat. Meitä pyydettiin kasaamaan niitä itse, koska se kuulemma maksaisi muuten 50 euroa tai jotain sellaista per sänky, jos joku firma kasaisi ne, turvapaikanhakija sanoo.

Huttunen kertoo, että Multisillassa oli aluksi patjamajoitus ja turvapaikanhakijat kasasivat sängyt itse.

– Se oli ihan hyvää toimintaa heille, kun heillä on aikaa niitä koota. Monet ovat myös tykänneet siitä. Tietysti aina on niitäkin, jotka eivät tykkää.

– Nyt he pyytävät meitä siivoamaan, osallistumaan keittiöhommiin ja niin edelleen. Kyllä me teemme mitä he käskivät, mutta tiedäthän, ettemme ole tottuneita tähän kohteluun. Me pesemme itse vaatteitamme, laitamme itse ruokaamme, kärsimme kaikenlaisista asioista ja silti ihmiset eivät pidä meistä, turvapaikanhakija jatkaa.


HÄTÄMAJOITUSYKSIKÖN asukas kertoo myös yksikössä tarjottavan ruuan olleen pettymys.

– Meille annetaan 92 euroa kuukaudessa. Täällä tarjotaan ruokaa, muttemme pysty syömään sitä. Meidän perhe Irakissa lähettää meille 200–250 euroa kuukaudessa, jotta voimme ostaa ruokaa kaupasta, asukas kertoo.

Huttunen sanoo, että ruoka on pääosin samaa, jota tarjotaan Tampereen kaupungin muissakin yksiköissä, esimerkiksi kouluissa.

– Tottakai ruokaa pyritään muuntamaan vähän siihen suuntaan, että se heille sopisi. Osa on varmasti hyvää ja osa huonoa ja siitä on monenlaisia mielipiteitä.


”MUUNTAMINEN” tarkoittaa sitä, että ateriat sisältävät enemmän turvapaikanhakijoiden itse toivomia asioita, esimerkiksi riisiä ja mausteita. Ruokabudjetti on kuitenkin sama kuin muidenkin kaupungin laitosten, kuten esimerkiksi koulujen ruokailuissa.

Multisillan hätämajoitusyksikössä ei ole sellaisia keittomahdollisuuksia, että turvapaikanhakijat voisivat itse laittaa ruokaa. Koska turvapaikanhakijoille tarjotaan ateriat, heidän saamansa rahasumma on pienempi. He saavat noin kolme euroa päivässä eli noin 92 euroa kuukaudessa.

Raha on Multisillan asukkaan mukaan iso ongelma, koska esimerkiksi lääkkeetkin pitää ostaa itse. Lisäksi bussimatkat ovat kalliita. Multisilta sijaitsee kaukana keskustasta.

– Kaiken kukkuraksi, meistä tuli taakka omaisillemme Irakissa. He kantavat huolta, pelkäävät henkemme puolesta ja vielä elättävät meitä.


HUTTUSEN mukaan vastaanottoraha on rakennettu toimeentulolain pohjalta ja tällä rahalla täytyy ostaa esimerkiksi käsikauppalääkkeet. Myös päivittäisliikenteen bussimatkat kuuluvat itse kustannettaviin asioihin.

Asukas valitteli myös terveydenhuollon puutetta.

– Kuulemma turvapaikanhakijoilla ei ole oikeutta siihen. Vasta sitten kun meille myönnetään oleskelulupaa pääsemme hoitoon, asukas kertoi.

Huttusen mukaan hätämajoitusyksikön asukkaille kuuluvat kaikki akuutit terveydenhoitopalvelut.

– Meillä käy siellä terveydenhoitaja ja myös lääkäri on käytettävissä viikoittain.