sunnuntai 10. tammikuuta 2016

HS: Moskeijan mystiset miljoonat – mistä Helsingin suurmoskeijan rahat tulisivat?

Helsingin Sanomat: Moskeijan mystiset miljoonat – mistä Helsingin suurmoskeijan rahat tulisivat? 10.1.2016

Hanasaareen vireillä oleva maamerkki maksaisi yli sata miljoonaa euroa. Rahat tulisivat Persianlahden öljymaista. Seuraisiko rahan mukana myös ääri-islamia?

Hylättyjä liiketiloja vanhoilla ostareilla ja sokkeloisia huoneistoja sisäpihan puolella. Kymmenettuhannet muslimit pitkin pääkaupunkiseutua kokoontuvat tällaisissa tiloissa, koska Helsingistä puuttuu oikea moskeija.

Nyt saavat riittää rukoukset kellareissa. Näin on päättänyt kolmihenkinen ydinjoukko, joka aikoo rakennuttaa Helsinkiin suurmoskeijan. Suunnitelmissa on näkyvä maamerkki ja vau-arkkitehtuuria keskeiselle paikalle Hanasaareen, 2020-luvulla lakkautettavan voimalan viereen.

Moskeijan rakennusyritykset ovat 1990-luvulta asti kaatuneet rahapulaan. Mutta nyt ydinkolmikko iloitsee: yli sata miljoonaa euroa maksavalle palvelukeskukselle ja moskeijalle on vihdoin ilmaantunut rahoittaja. Ja millainen rahoittaja! Varat tulisivat Bahrainista, tuosta piskuisesta saarivaltiosta Persianlahdella.

Juuri Bahrainissa piilee projektin kiperin kysymys. Bahrainilla kun ei riitä rahkeita rahoittaa tällaisia hankkeita yksin.

Bahrainilla on tiivis suhde Saudi-Arabiaan, suureen naapuriinsa ja Lähi-idän mahtimaahan.

Saudi-Arabian valtionuskonto on wahhabismi. Se on sunni-islamilaisuuden jäykin ja kirjaimellisin uskontulkinta. Siitä on syntynyt myös salafismi ja sen äärimuoto, joka yllyttää muslimeja jihadistiseen sotaan länttä ja islamin toista päähaaraa, shiioja, vastaan.

Moskeijarahojen kytkeytyminen Bahrainiin ja sen suuriin naapurimaihin on herättänyt epäluuloa Suomessa shiiavähemmistössä. Rahoituskanavat ovat samankaltaisia ja toimivat samoin kuin ne rahalähteet, joista terroristijärjestöt Isis ja al-Qaida ovat ammentaneet. Siksi kytkökset arveluttavat myös Suomen viranomaisia.

Vuonna 2011 Saudi-Arabia marssitti sotilaansa Bahrainiin ja auttoi sunnikuningashuonetta kukistamaan verisesti shiiaenemmistön kansannousun.

Nyt vuodenvaihteessa Saudi-Arabia teloitti shiialaisen uskonoppineen Nimr al-Nimrin. Se aiheutti laajoja levottomuuksia, ja Saudi-Arabian välit shiiojen mahtivaltioon Iraniin menivät poikki. Bahrainkin kiirehti katkaisemaan diplomaattisuhteensa Iraniin.

Helsingin moskeijan rahakytkös epäilyttää Suomen shiioja, koska salafistit pitävät shiioja vääräuskoisina. Jyrkimmät uskontulkitsijat ovat kehottaneet tappamaan shiioja. Suomessa on Siirtolaisuusinstituutin arvion mukaan sunneja noin 70 000 ja shiioja noin 10 000.

[...]