tiistai 8. joulukuuta 2015

Yle: Koneen Säätiöltä 22 miljoonaa tieteelle ja kulttuurille: "Rasismin ja väkivallan aikana hakemuksista hyökyi tulevaisuuteen kurkottaminen ja myötätunto"

Yle: Koneen Säätiöltä 22 miljoonaa tieteelle ja kulttuurille: "Rasismin ja väkivallan aikana hakemuksista hyökyi tulevaisuuteen kurkottaminen ja myötätunto" 8.12.2015
Helsingin Sanomat: Koneen Säätiö jakoi 22 miljoonaa euroa tieteelle ja taiteelle – nostaa esiin erityisesti pakolaisuuteen liittyviä hankkeita

Koneen Säätiön hallituksen päätöksiä odotettiin tänään tiistaina kuumeisesti monessa kodissa ja konttorissa. Apurahan hakijoiden määrä on kasvanut tasaisesti vuosi vuodelta, nyt heitä oli yli 6 100. Myönteisen päätöksen sai vajaa kymmenesosa. Ratkaisuissa suosittiin rohkeita avauksia, joissa pohditaan varsinkin osallisuutta ja identiteettiä.

– Me olemme tekemisissä niin vaikeiden asioiden kanssa; tuntuu, että synkkä aika on täynnä rasismia, vihaa, jopa väkivaltaa. Siinä valossa oli ihanaa olla tekemisissä taiteen hakemusten kanssa. Ne olivat suoranainen hyökyaalto tulevaisuuteen kurkottamista, aavistelua, ymmärrystä ja myötätuntoa, kuvailee yliasiamies Anna Talasniemi Koneen Säätiöstä.

Myös hakemusten hyökyaalto on kasvanut vuosi vuodelta. Suurin loikka tapahtui kuusi vuotta sitten, kun säätiö päätti tukea tieteen ja tieteen kansantajuistamisen ohella myös kulttuuria ja taidetta. Tälläkin kertaa hakemuksia tuli "muutama sata" edellisvuotta enemmän.

– Oli varmaan sellainenkin aika, ettemme itse edes ymmärtäneet, miten suuri merkitys näillä apurahoillamme on. Kyllä käynyt koko ajan selvemmäksi, kun tilanne on mikä on, huokaa Talasniemi.

Kaikkiaan rahaa myönnettiin 597 organisaatiolle, työryhmälle tai henkilölle. 22 miljoonan euron potista viidennes jaettiin apurahoina kulttuurihankkeille. Rahojen jakautuminen tieteen ja taiteen välillä ei ole kuitenkaan kovin selkeää tilastomatematiikkaa; Koneen Säätiö suosii erityisesti hankkeita, joissa ryskätään raja-aitojen yli ja joissa taide, tutkimus ja vaikkapa journalismi paiskaavat kättä.

Rohkeus voi olla myös rauhallista

Koneen Säätiö on tilannut hakijoilta erityisesti "rohkeita avauksia".

– Rohkeus voi tarkoittaa myös pitkäjännitteisyyttä ja hidasta perehtymistä. Toisinaan joistain hakemuksista huomaa, että "rohkeus" on vähän päälle liimattu lappu. Kuitenkin yleisesti on se tunne, että tämä pyyntömme on kyllä haastanut varsinkin taiteilijat ottamaan riskejä. Se taas pistää myös meidät ottamaan riskejä, aprikoi yliasiamies Anna Talasniemi.

Sen, mitä "rohkea avaus" tarkoittaa, joutuu jokainen hakija perustelemaan. Hakemuksia kahlaavat säätiön vertaisarvioijat joko uskovat tai eivät. Suurin yksittäinen osaurakka kulttuurin puolella oli sillä anonyymilla arvioijalla, joka kävi läpi musiikkia koskevat 400 hakemusta.

Suurimmat yksittäiset taiteen apurahat Koneen Säätiö myönsi esitystaidetta edistävälle Mad Houselle (140 000 euroa), Tanssin talolle (150 000 euroa) ja Kulttuuri- ja teatteriyhdistys Kaksikolle (130 000 euroa). Kaksikko edistää apurahan turvin suomalaista näytelmäkirjallisuutta.

Kulttuurin apurahoja myönnettiin lisäksi muun muassa Pikseliähky-festivaalin poikkitaiteelliseen kuratointiin, suomalais-palestiinalaiseen osallistuvaan liveroolipeliin sekä maailman ensimmäisen 3D camera obscura -veneen toteuttamiseen.

________________________________

Helsingin Sanomat: Koneen Säätiö jakoi 22 miljoonaa euroa tieteelle ja taiteelle – nostaa esiin erityisesti pakolaisuuteen liittyviä hankkeita

Koneen säätiö on jakanut 22 miljoonaa euroa tieteelle ja taiteelle. Apurahoja jaettiin yhteensä 597 hankkeelle. Myönnetyistä apurahoista 80 prosenttia suuntautui tieteeseen ja tieteen yleistajuistamiseen ja 20 prosenttia taiteeseen ja kulttuuriin. Hakemuksia tuli 6 101, säätiö tiedottaa.

Sekä tutkijat että taiteilijat ovat tarttuneet Euroopan pakolaistilanteeseen, säätiön tiedotteessa kirjoitetaan.

Kone rahoittaa muun muassa taidetta, tutkimusta, aktivismia ja koulutusta yhdistävää hanketta Tervetuloa Eurooppaan? Pakolaisuuden syiden ja käännytysten välissä. Hanke tuo kansainvälisiä pakolaisaktivisteja Suomeen, ja ääneen pääsevät pakolaiset itse.

Hankkeen työryhmään kuuluvat muun muassa aktivisti, elokuvantekijä Claudio Feliziani (Saksa/Italia), tutkija, taiteilija ja aktivisti Aino Korvensyrjä (Suomi) sekä aktivisti Rex Osa (Saksa/Nigeria).

Lapin yliopiston yliopistonlehtori Tapio Nykäsen johtamassa hankkeessa Matkalla ajassa ja paikassa – turvapaikanhakijat pohjoisessa Suomessa tutkijat, journalistit ja taiteilijat käsittelevät puolestaan Tornion järjestelykeskuksen ja kuntiin perustettujen vastaanottokeskusten ympärille kehittyvää sosiaalista ja poliittista dynamiikkaa.

Monet apurahansaajista käsittelevät laajemmin kysymystä osallisuudesta ja identiteetistä. Niitä pohtii muun muassa suosittua Ruskeat tytöt -blogia kirjoittava Koko Hubara, joka sai apurahaa esseekirjan kirjoittamista varten.

Koneen säätiö rahoitti myös hankkeita, jotka käsittelivät muun muassa pohjoishantin kielioppia, majavan luoman tulvan vaikutuksia kovakuoriaisyhteisöön, Descartes'n ja Locken minuusteorioita ja taiteellista työskentelyä limasienen parissa.

Vuonna 1956 perustettu Koneen Säätiö on itsenäinen ja riippumaton organisaatio. Se tukee tieteellistä tutkimustyötä, kulttuuria ja taidetta sekä tieteen yleistajuistamista apurahoin sekä ylläpitää Saaren kartanon taiteilija- ja tutkijaresidenssiä Mynämäellä.