sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Verkkouutiset: Ville Niinistö iskuista vastaanottokeskuksiin: Poliisi ei vähättelisi, jos kyse olisi päiväkodeista

Verkkouutiset: Ville Niinistö iskuista vastaanottokeskuksiin: Poliisi ei vähättelisi, jos kyse olisi päiväkodeista 27.12.2015
Ville Niinistö: Kun ihmisyys on testissä

Vihreiden puheenjohtajan mukaan rangaistuksia ei oikeusvaltiossa oteta omiin käsiin. Poliisi ei hänen mukaansa ota tilannetta tarpeeksi vakavasti.

Kansanedustaja Ville Niinistö (vihr.) muistuttaa, että Suomi on länsimainen oikeusvaltio, jossa kunnioitetaan lakia ja jokaisen ihmisen ihmisoikeuksia. Tämä pitäisi hänen mukaansa muistaa niidenkin, jotka lietsovat vihamielisyyttä turvapaikanhakijoita kohtaan.

– Tämä vihanlietsonta on aivan samanlaista barbariaa kuin ne tavat ja ääriaatteet, joita he itse kritisoivat. Oikeusvaltiossa rangaistuksia ei jaeta somessa tai oteta omiin käsiin, Niinistö sanoo tiedotteessaan.

Avustustyöntekijöitä on hänen mukaansa kivitetty, vastaanottokeskuksiin on tehty polttopulloiskuja ja turvapaikanhakijoita on pahoinpidelty. Poliisin on Niinistön mukaan otettava äärimmäisen vakavasti tällainen lisääntyvä väkivallan uhka, jotta se voidaan pysäyttää.

– Poliisi ei varmasti vähättelisi yli kymmentä vastaanottokeskuksen tuhopolttoyritystä "humalaisten puuhasteluksi", jos kysymys olisi vanhusten palvelukeskuksista tai päiväkodeista, Niinistö arvioi.

Hänen mielestään tuomittavia ovat myös "ne vastenmieliset rikokset", joihin joidenkin turvapaikanhakijoiden epäillään syyllistyneen.

– Silti suuri valtaenemmistö turvapaikanhakijoista ei ole syyllistynyt mihinkään.

Niinistön mukaan ilmapiirin myrkyttämiselle ei tule antaa yhtään tilaa. Suomalaisten tulee hänen mukaansa osoittaa, että maahan mahtuu erilaisia mielipiteitä ja erilaisia ihmisiä.

– Puolustetaan vapautta. Koska sitä nämä uhkailijat pelkäävät kaikkein eniten.