tiistai 15. joulukuuta 2015

Savon Sanomat: Maahanmuuttajien määrä Kuopion kouluissa kolminkertaistunut: "Hiihtokilpailun tuloslistassa kuusi ensimmäistä oli maahanmuuttajia"

Savon Sanomat: Maahanmuuttajien määrä Kuopion kouluissa kolminkertaistunut: "Hiihtokilpailun tuloslistassa kuusi ensimmäistä oli maahanmuuttajia" 15.12.2015

13-vuotias Islam Abo Bakr odottaa jo kevätlukukauden alkua, vaikka joulutodistuksiakaan ei ole vielä jaettu. Syyskuussa 2014 Suomeen tullut Islam Abo Bakr nimittäin siirtyy loman jälkeen valmistavalta luokalta yleisopetukseen.

– Uskon, että on mukavampi olla suomalaisessa luokassa. Siellä on minun ikäisiä lapsia ja kavereita valmiiksi, hän kertoo sujuvalla suomen kielellä.

Maahanmuuttajalapset oppivat suomen kielen yleensä vuodessa riittävän hyvin siirtyäkseen yleisopetukseen. Lähes kahdeksan vuotta Suomessa ollut Soe Soe Tun aikoo hakea keväällä lukioon ja tähtää tulevaisuudessa lentäjäksi tai astronautiksi. Suomen kielen oppiminen ei hänestä ollut vaikeaa.

– Ei ainakaan yhtä vaikeaa kuin ruotsin, hän kommentoi.

Alkuaikoina suomalaisessa koulussa Myanmarista kotoisin oleva Soe Soe Tun sai kuulla rasistista huutelua ja talvisin häntä heiteltiin lumipalloilla. Nyt kiusaaminen on loppunut.

– Se on jäänyt pois. En usko, että pienemmät joutuvat enää kokemaan samaa.

Sekä Islam Abo Bakr että Soe Soe Tun ehtivät käydä kotimaassaan koulua ennen Suomeen saapumistaan. Oppiaineet olivat pitkälti samoja: matematiikkaa, kieliä, musiikkia, uskontoa.

Erojakin löytyy. Tunnit olivat pitempiä eikä välitunteja ollut yhtä paljon. Koulussa ei myöskään tarjottu ruokaa.

– Aasiassa on paljon kuria. Suomessa ei läpsitty käsille, vaikka ei osannut mitään, Soe Soe Tun kertoo.

Maahanmuuttajaoppilaiden määrä Kuopion kouluissa on kolminkertaistunut kymmenessä vuodessa. Tällä hetkellä perusopetuksessa on 316 oppilasta, joiden äidinkieli on muu kuin suomi. Määrä on kolme prosenttia kaikista oppilaista.

Suurimmassa osassa Kuopion kouluista on jo maahanmuuttajataustaisia oppilaita. Maahanmuuttajien valmistavasta opetuksesta vastaavan Kalevalan koulun rehtori Merja Laininen uskoo, että lähikouluissa joudutaan jatkossa miettimään yhä enemmän opetusjärjestelyjä ja opettajien koulutusta.

– Pitää miettiä suomi toisena kielenä -opetusta, oppilaiden oman äidinkielen opetusta, eri uskontojen opetusta, Laininen luettelee.

Kalevalan kouluun maahanmuuttajat ovat sopeutuneet hyvin ja pärjänneet hyvin koulutyössä. 6.-luokkaa opettava Tuija Eira on huomannut, että nykyään maahanmuuttajat lähtevät aiempaa enemmän lukioon peruskoulun jälkeen.

– Minulla on ollut suomalaisiakin oppilaita, jotka pärjäävät huonommin luetun ymmärtämisessä kuin muutaman vuoden täällä olleet maahanmuuttajat, Eira sanoo.

Lukuaineiden lisäksi maahanmuuttajat ovat kunnostautuneet urheilussa. Soe Soe Tun ja Ehklu Hoon palkittiin maanantaina menestyksestä syksyn minimaratonilla.

– Hiihtokilpailun tuloslistassa kuusi ensimmäistä oli maahanmuuttajia, Eira kertoo.

Maahanmuuttajat aloittavat koulutaipaleensa valmistavalta luokalta, jossa he opiskelevat noin vuoden. Sen jälkeen suurin osa heistä siirtyy yleisopetukseen omaan lähikouluunsa.

Jokaisen oppilaan kohdalla katsotaan yksilöllisesti, onko hän valmis siirtymään yleisopetukseen. Vaihtoehtona on myös toinen vuosi valmistavassa opetuksessa.

Kuopiossa on tällä hetkellä kolme valmistavan opetuksen ryhmää, joissa on reilu 40 oppilasta. Valmistavassa opetuksessa ryhmien koot ja oppilaiden iät vaihtelevat suuresti ja myös vaihtuvuus on suurta, kun lapset siirtyvät lähikouluihinsa.

Tänä vuonna saapuneet turvapaikanhakijat eivät ole lisänneet ryhmien tarvetta, sillä Kuopioon ei ole saapunut lapsiperheitä.

– Tilanteen mukaan reagoidaan ja tarvittaessa rekrytoidaan lisää väkeä. Tulevaisuudessa pitää tarkastella, järjestetäänkö valmistavaa opetusta useammassa koulussa, perusopetuspäällikkö Sari Helena Kokkonen sanoo.

Kolmesta valmistavasta luokasta yksi on Kalevalan koululla ja kaksi Kalevalan koulun Pohjantien yksikössä. Ensi syksystä lähtien kaikkien ryhmien tilat ovat Pohjantiellä, kun Linnanpellonkadun yksikkö suljetaan.

– Tilakysymys ja kokonaisuuden kartoitus on vielä kesken. Tiloja kartoitetaan koko ajan, Merja Laininen sanoo.