torstai 5. marraskuuta 2015

Yle: Paine itärajalla kasvaa: Järjestelykeskusten perustamiseen varaudutaan

Yle: Paine itärajalla kasvaa: Järjestelykeskusten perustamiseen varaudutaan 5.11.2015

Suomen itärajalle suunnitellaan useiden järjestelykeskuksien perustamista, jos Venäjältä tulevien syyrialaisten turvapaikanhakijoiden määrä lisääntyy. Pietarissa ja Moskovassa arvioidaan oleskelevan satoja syyrialaisia, jotka pyrkivät EU:n alueelle.

Keskipäivällä Suomen ja Venäjän välisen rajan ylittää Imatralla vain muutamia bensaturisteja ja pyöräilijöitä. Kaakkois-Suomen rajavartiosto varautuu, että lähiviikkoina liikenne voi vilkastua turvapaikanhakijoista.

– Valvonta on koko ajan käynnissä ja perusmenetelmät on olemassa sen suhteen, että turvapaikanhakijoita alkaa tulla, sanoo Kaakkois-Suomen rajavartioston apulaiskomentaja everstiluutnantti Jaakko Olli.

Syynä viranomaisten varautumiseen on se, että Norja on alkanut käännyttää Finnmarkin lääniin pyrkineitä syyrialaisia turvapaikanhakijoita takaisin Venäjälle.

– Turvapaikanhakijoiden taustalla toimii järjestäytynyttä rikollisuutta ja laittoman maahantulon järjestäjiä. Jos jossain rajavalvontaa tiukennetaan, hyvin nopeasti he hakevat uusia reittejä, joista Euroopan unionin alueelle voisi päästä, sanoo Olli.

Raja-Joosepin kautta Suomeen on tullut toistaiseksi kymmeniä Murmanskiin jääneitä syyrialaisia turvapaikanhakijoita, mutta moninkertainen määrä odottaa parhaillaan Pietarissa ja Moskovassa kuljetusta rajanylityspaikalle.

Suomessa on ihmetelty, miksi Tornion kautta Suomeen on tullut lähinnä irakilaisia turvapaikanhakijoita. Syynä näyttää olevan se, että valtaosa syyrialaisista on valinnut Venäjän läpi kulkevan reitin.

Järjestelykeskuksia tarvittaessa useille paikkakunnille

Pietarissa ja Moskovassa lähtöä odottavien tarkkaa määrää ei tiedetä, mutta elokuun jälkeen yksistään Storskogin rajanylityspaikan kautta Norjan Finnmarkiin on saapunut yli 1500 turvapaikanhakijaa.

– Olemme varautuneet järjestelykeskusten perustamiseen itärajalle, useampien keskusten, sanoo everstiluutnantti Jaakko Olli.

Kaakkois-Suomen alueella ensimmäinen järjestelykeskus avautuisi Lappeenrannan Joutsenon vastaanottokeskuksen yhteydessä. Äkillisen laajemman maahantulon yhteydessä keskuksia voidaan avata muuallakin.

– Olemme tehneet useissa kaupungeissa aiesopimuksia sen varalta, että tulee tarvetta järjestelykeskusten perustamiseen, sanoo Kaakkois-Suomen Ely-keskuksen toimialajohtaja Satu Mäkelä.

Venäjän rajavartiopalvelu käännyttää laittomat rajanylittäjät

Venäjän rajavartiopalvelu on tähän asti käännyttänyt Leningradin alueella vuosittain jopa satoja henkilöitä, joilla ei ole tarvittavia matkusasiakirjoja tai jotka pyrkivät Suomeen laittomia reittejä.

Syyrialaisten turvapaikanhakijoiden pääsyä rajanylityspaikalle esimerkiksi Raja-Joosepissa venäläiset eivät kuitenkaan ole estäneet.

– Molemmat rajaviranomaiset toimivat omien lainsäädäntöjen puitteissa. Venäläiset katsovat, ettei heillä ole laillista estettä estää turvapaikahakijoiden pääsyä rajanylityspaikoille, silloin he eivät voi sitä tehdä, sanoo Kaakkois-Suomen rajavartioston apulaiskomentaja everstiluutnantti Jaakko Olli.

Suomen ja Venäjän rajanviranomaiset ovat lisänneet päivittäistä yhteydenpitoa mahdollisesti muuttuvan rajatilanteen takia.